Paavo Johannes Heininen (13. tammikuuta 1938 Helsinki[1] – 18. tammikuuta 2022 Järvenpää[2][3]) oli suomalainen säveltäjä ja pianisti sekä Sibelius-Akatemian pitkäaikainen professori.[4]
Paavo Johannes Heininen (13. tammikuuta 1938 Helsinki[1] – 18. tammikuuta 2022 Järvenpää[2][3]) oli suomalainen säveltäjä ja pianisti sekä Sibelius-Akatemian pitkäaikainen professori.[4]
Heininen opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa sekä pianonsoittoa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Sävellystä hänelle opettivat Aarre Merikanto, Einojuhani Rautavaara, Einar Englund ja Joonas Kokkonen. Suoritettuaan humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon vuonna 1959 ja sävellysdiplomin vuonna 1960[1] hän jatkoi opintojaan Kölnissä ja New Yorkin arvostetussa Juilliard School of Musicissa.[5]
Heininen oli suomalaisen musiikin keskeisimpiä modernisteja. Hänen tuotantonsa jaetaan usein hieman pelkistäen kahteen tyylikauteen: dodekafoniseen (n. 1957–1975) ja jälkisarjalliseen (1976–). Heiniseen lyötiin alusta saakka tietynlaista Suomen musiikin ”kauhukakaran” leimaa. Monet hänen teoksistaansa joutuivat modernistisuutensa ja esitysteknisen haastavuutensa vuoksi odottamaan kauankin ensiesityksiään. Tässä mielessä Heinisen kohtalotoverina voidaan pitää hänen opettajaansa Aarre Merikantoa.
Paavo Heininen toimi sävellyksen opettajana Sibelius-Akatemiassa ja oli siten kasvattamassa merkittävää säveltäjäsukupolvea. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa Magnus Lindberg, Kaija Saariaho ja Jouni Kaipainen.
Heininen tunnettiin myös erinomaisena pianistina, ja hän soitti useiden pianoteostensa kantaesitykset. Pianosonaatin Poesia squillante ed incandescente (’Hehkuva ja helisevä runoelma’) nimi tiivistää jotain olennaista Heinisen käyttämästä pianotyylistä.
Heiniselle myönnettiin Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 6. joulukuuta 1987.[6]
Heinistä voidaan pitää ensi sijassa orkesterisäveltäjänä. Hänen tuotantonsa keskeisiä teoksia ovat viisi sinfoniaa, neljä pianokonserttoa, konsertto alttosaksofonille ja orkesterille, viulukonsertto, sellokonsertto, Adagio ("konsertto orkesterille variaatioiden muodossa"), Poesia squillante ed incandescente, jousikvintetto, ...tyttöjen kävely ruusulehdossa... jousiorkesterille sekä oopperat Silkkirumpu ja Veitsi.
Heininen sävelsi lukuisia kamarimusiikki- ja sooloteoksia erilaisille kokoonpanoille, 2000-luvun aikana muun muassa pianolle ja uruille. Hänen huilukonserttonsa[7] Autrefois kantaesitettiin syksyllä 2010 Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa. RSO kantaesitti Heinisen Eläinten Te Deum -oratorion kaksi osaa konsertissaan tammikuussa 2013 ("Kaukametsä" ja "Musta kehtolaulu").
| ||||||||||||||||||||||||||
