Tämä artikkeli käsittelee myös virsirunoilijana tunnettua lestadiolaista saarnaajaa. Sortavalan seminaarin lehtori ja tietokirjailija Aatu Laitisesta kerrotaan sivulla A. A. A. Laitinen.
Aatu Laitinen
Aatu Laitinen 1910-luvulla.
Aatu Laitinen 1910-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt13. syyskuuta 1853
Suonenjoki
Kuollut31. joulukuuta 1923 (70 vuotta)
Rovaniemi
Ammatti pappi, kirkkoherra, lestadiolaissaarnaaja, kirjailija
Vanhemmat Aatami Laitinen ja Maria Halonen
Puoliso Alma Maria Relander
Lapset Mm. Bruno Ilmari, Jenny Maria, Veikko Ilmari, Toivo Hannes Kristian, Veli Eliel (Eeli)
Kirjailija
Aikakausi 1881–1918
Aiheet saarnat, kirjeet, muistelut
Esikoisteos Kannel : virvotusta Herraa rakastaville. (1881)
Muuta tietoa

Rovasti

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Osa artikkelisarjaa
Lestadiolaisuus
Lard Levi Laestadius

Adam ”Aatu” Laitinen (13. syyskuuta 1853 Suonenjoki – 31. joulukuuta 1923 Rovaniemi)[1] oli lestadiolaisen liikkeen saarnaaja, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi[1] ja virsirunoilija. Laitinen syntyi herännäiskotiin, ja lestadiolainen hänestä tuli vuonna 1881.[2] Laitinen vihittiin papiksi Kuopiossa vuonna 1877. Hän toimi ylimääräisenä pappina Kiihtelysvaarassa 1877–1879. Enossa hän toimi kappalaisena 1879–1881, Enontekiöllä 1881–1897 ja Rovaniemellä 1897–1911. Rovaniemen kirkkoherra hänestä tuli vuonna 1911, ja hän toimi virassa, kunnes kuoli vuonna 1923.[1]

Laitinen toimitti Kristillistä Kuukausilehteä vuosina 1883–1887. Hän puolusti vahvasti naisten saarnausoikeutta seurakunnassa. Kuukausilehteen vuonna 1884 kirjoittamassaan artikkelissa Laitinen esitti, että Raamattu (so. Paavali) kielsi naisen saarnaamisoikeuden vain omaan aviomieheensä nähden.

Aatu Laitinen sanoitti myös virsiä. Hänen virsiään ovat muun muassa ”Sä taivaan matkamies”, ”Pois heitä pelko sydämen” ja ”Jo veri vuotaa kallehin”. Siionin laulut -kirjassa on kaksi hänen kirjoittamaansa laulua: laulu 7 ”Lapset pienet, laulakaa" ja 54 ”Kun kutsumuskellomme kerran vain soi”. Norjan kirkon virsikirjassa vuodelta 2013 on yksi hänen virtensä: virsi 405 (norjaksi ”Stig opp, nu ånd, til himmelen”, kveeniksi ”Siis nouse henkeni taivhaaseen”). Hän sai rovastin arvonimen 1916.

Hajaannusten jälkeen Laitinen loittoni vanhoillislestadiolaisuudesta, etenkin vuoden 1911 sovintokokouksen jälkeen. Etäännyttyään vanhoillisuudesta hän läheni uuttaheräystä.[2] Suhdetta esikoislestadiolaisuuteen rasitti liikkeen johtavan saarnaajan Joonas Purnun kielteinen suhde kirkon papistoon.[3] Myös Laitista kohtaan hän tunsi epäluottamusta.

Perhe

Laitinen oli naimisissa kirkkoherran tyttären Alma Maria Relanderin (1858 Kiihtelysvaara – 1939[1] Rovaniemi) kanssa.[4] Heillä oli 11 lasta. Näistä Veli Eliel (Eeli) Laitinen toimi myös Rovaniemen kirkkoherrana, ja hänet on kuvattu Rovaniemen kirkon vuonna 1951 paljastetussa alttaritaulussa ”Elämän lähde”. Onni Laitinen oli lääkäri, joka tunnetaan vuonna 1918 tehdyn Petsamon retken toisena johtajana. Kolmas Laitisen pojista oli filosofian tohtori ja Sortavalan opettajaseminaarin lehtori Aatu Armas Attila Laitinen.[5]

Julkaisuja

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d Raittila 1967, s. 253.
  2. ↑ a b Raittila 1967, s. 254.
  3. ↑ Talonen 1993, s. 74.
  4. ↑ LAITINEN Adam. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
  5. ↑ Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 : Aatu Armas Attila Laitinen
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Luokat