15. helmikuuta – Tampereen Kattohuopatehdas Oy:n puinen kaksikerroksinen vuonna 1865 rakennettu tehdasrakennus, jossa sijaitsi kaksi paperikonetta ja puuhiomo tuhoutui tulipalossa Tampereella. Tulipalossa kuoli neljä tehtaan työntekijää ja aineelliset vahingot olivat yli kaksi miljoonaa markkaa.[1]
4. syyskuuta – Kahdeksan henkilöä hukkui Salmissa kun Oy Hosainoffin sahan työläisiä Tulemajoen yli kuljettanut vene kaatui virrassa. Pienikokoisessa veneessä oli kaikkiaan 17 henkilöä, joista 9 saatiin pelastettua.
8. syyskuuta – Seitsemän Yhdysvaltain laivaston hävittäjää ajoi navigointivirheen vuoksi rantaan Kaliforniassa, jolloin 23 laivaston sotilasta kuoli. Tapaus tuli tunnetuksi Honda Pointin katastrofina (engl.Honda Point Disaster).[2]
2. lokakuuta – Saksalainen 1 450 tonnin ruislastiaPietaristaVaasaan tuomassa ollut rahtilaiva Adrana ajoi sakeassa sumussa karille ja upposi Vaasan saaristossa Korsnäsin edustalla. Laivan miehistö ja kapteeni pelastuivat.[3]
11. lokakuuta – Rakenteilla olleen teräsbetonisen Korian rautatiesillan holvikaaren rakennustelineet sortuivat Kymijokeen. Sillan vastavalettu holvikaari ei kuitenkaan pudonnut jokeen ja sen vauriot saatiin korjattua niin että silta voitiin ottaa käyttöön 1925.[4]
15. lokakuuta – Ruotsalaisen Toll & Co:n puinen moottorialus Valborg törmäsi Viipurissa Kirkkosaaren rautatiesillan kääntöosaan vaurioittaen sitä. Törmäyksen seurauksena Saimaan kanavan liikenne keskeytyi useiksi päiviksi sillan korjaustöiden vuoksi ja rautatieliikenne häiriytyi pahasti.[5]
29. lokakuuta – Kemal Atatürk julisti Turkin tasavallan perustetuksi. Atatürkista tuli uuden tasavallan presidentti ja tasavallan uudeksi pääkaupungiksi tuli Istanbulin asemesta Ankara.
1. joulukuuta – Pohjois-Italiassa Scalven laaksossa Bergamon maakunnassa Glenon padon murtumisen seurauksena syntyneissä tulvissa kuoli ainakin 356 ihmistä.
7. joulukuuta – SDP teki hallitukselle välikysymyksen Sosialistisen Työväenpuolueen kansanedustajien vangitsemisen vuoksi. Hallitus sai luottamuslauseen.