Yelle
Yelle esiintymässä vuonna 2011.
Yelle esiintymässä vuonna 2011.
Tiedot
Tyylilaji electropop, elektroninen, pop, synthpop
Kotipaikka Ranska
Jäsenet

Yelle
GrandMarnier

Entiset jäsenet

Tepr

Levy-yhtiö

Source Etc
Recreation Center
Barclay
Caroline
Kemosabe
Because

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yelle on ranskalainen yhtye, jonka päälaulaja Yelle (Julie Budet) ja GrandMarnier (Jean-François Perrier) perustivat. Kolmas jäsen, Tepr (Tanguy Destable), liittyi yhtyeeseen ennen heidän esikoisalbuminsa nauhoittamista. Yelle ja GrandMarnier alkoivat tekemään musiikkia yhdessä vuonna 2000. Yhtye sai suosiota, kun he julkaisivat varhaisen version kappaleesta ”Je Veux Te Voir” Myspacessa vuonna 2005, joka sijoittui myöhemmin Ranskan musiikkilistojen viiden parhaimman kappaleen joukkoon. Kappaleen suosio Myspacessa herätti myös levy-yhtiön kiinnostuksen, joka asetti heidät työstämään esikoisalbumiaan Pop Up, joka julkaistiin vuonna 2007. Yhtyeen toinen albumi Safari Disco Club julkaistiin vuonna 2011 ja kolmas, Complètement Fou, vuonna 2014.[1][2]

Yhtye on saanut suurta suosiota myös ei-ranskankielisissä maissa. He ovat olleet kiertueilla kansainvälisesti jokaisen albumijulkaisun aikoihin. Yelle on yksi harvoista ranskalaisista yhtyeistä, joka on esiintynyt Coachellassa kolmesti.

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP-levyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Sendra, Tim: Yelle Artist Biography AllMusic. Viitattu 9.2.2018. (englanniksi)
  2. Yelle Discogs. Viitattu 9.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]