Verkko-, silta- tai ristisidoksilla (eng. crosslink) tarkoitetaan yleensä kovalenttisia sidoksia, jotka yhdistävät useita makromolekyylejä yhteen.[1] Näitä sidoksia aikaansaavia reaktioita kutsutaan ristisitomis-, silloitus-, tai verkkoutusreaktioiksi.[2] Yhteen liittyneet makromolekyylit ovat yleensä verkkoutumisreaktiosta erillisen polymerisaation ensin läpikäyneitä polymeerejä.
Verkkosidokset voivat olla myös ei kovalenttisia ja IUPAC:n määritelmän mukaan verkkosidos on[1]
»Makromolekyylin pieni alue, josta kuroutuu vähintään neljä ketjua, ja joka on muodostunut makromolekyyleissä jo olevien kemiallisten alueiden tai ryhmien reagoidessa keskenään tai jo olemassa olevien makromolekyylien välisten vuorovaikutusten kautta.
1. Pieni alue voi olla atomi, ryhmä atomeita tai useampi haaraumakohta, jotka ovat yhtyneet sidoksin.
2. Usein verkkosidos on kovalenttinen rakenne, mutta termiä voidaan käyttää myös kuvaamaan alueita, joissa kemiallinen vuorovaikutus on heikompaa, kidealkioiden (kristalliittien) osia ja jopa fyysisiä vuorovaikutuksia ja solmuuntumia.»
Verkkosidoksia käytetään muun muassa kumien, muiden elastomeerien,[3] polyakryyliamidin,[4] epoksiliimojen ja -muovien muodostamiseen.[5]
Verkkoutumisreaktiot ovat luonnollinen osa ihon, hiusten ja rustokudoksen muodostumista. Näissä yleisiä sidostyyppejä ovat disulfidisidos ja isopeptidisidos.[6]
Verkkoutumisreaktiot saattavat myös osallistua valtimonkovettumataudin kehittymiseen kehittyneiden glykaation lopputuotteiden kautta, jotka aiheuttavat suonten kollageenin verkkoutumista ja siten verisuoniston haitallista jäykistymistä.[7]
Proteiinien vuorovaikutusta tai keskinäistä etäisyyttä esimerkiksi solussa voidaan tutkia käyttämällä verkkoutumisreaktioita aikaan saavia aineita. Proteiinien yhteenliittäminen voi saada aikaan näkyvän solun toimintahäiriön ja sitten eri menetelmin voidaan koittaa löytää verkkoutuvien proteiinien sijaintia solussa.[8] 1999 kehitetty in vitro käyttöön soveltuva PICUP-menetelmä[9] ja in vivo käyttöön sopiva 2005 kehitetty valoreaktiivisia aminohappojohdannaisia käyttävä menetelmä[10] ovat esimerkkejä verkkoutumisreaktioita käyttävistä proteiinien välisen vuorovaikutuksen tutkimusmenetelmistä.
Verkkosidoksia saa aikaan esimerkiksi lihateollisuuden käyttämä transglutaminaasi entsyymi, jota voidaan myös käyttää kovettamaan juustoja verkkosilloittamalla juuston kaseiiniproteiineja.[11]