Venla Kokkonen (s. 1983 Lappeenranta)[1] on suomalainen toimittaja. Hän juonsi Yleisradion YleX-kanavan Uuden musiikin ohjelmia vuosina 2010–2017. Toukokuussa 2017 Kokkonen aloitti Iltalehden toimittajana.
Kokkonen tuli YleX-kanavalle työharjoitteluun kesällä 2006. Freelancer-työskentelyn jälkeen hän aloitti täysipäiväisenä toimittajana syksyllä 2008, jolloin hän juonsi YleX Aamua yhdessä Matti Ylösen ja Juuso Pekkisen kanssa. Vuodenvaihteesta 2010 Kokkonen siirtyi Uuden musiikin ohjelmien juontajaksi. Kokkonen juonsi viimeisen Uuden musiikin iltavuoron lähetyksensä 27. huhtikuuta 2017.[2] Toukokuussa 2017 hän aloitti Iltalehden viihde- ja kulttuuritoimittajana.[3]
Kokkonen valittiin musiikkialan Musiikki & Media -tapahtuman Industry Awards -gaalassa vuoden toimittajaksi vuonna 2015.[4] Hän esiintyi vuonna 2013 Iholla-ohjelmassa.[5]