Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin lahko (uskonto).Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla.

Vaarallinen lahko tai tuhoisa kultti on uskonnollinen yhteisö, jonka johdon toimet aiheuttavat välittömästi tai välillisesti huomattavaa fyysistä, taloudellista tai henkistä vahinkoa ainakin osalle ryhmän jäsenistä[1] tai ryhmän ulkopuolisille. Yleensä vaaralliset lahkot ainakin joskus tappavat tai vammauttavat ihmisiä eri syistä. Syynä tähän voi olla rituaali tai ulkoisen/sisäisen vastustuksen kitkeminen. Lähes kaikki tunnetuimmat ihmisiä surmanneet nykyiset vaaralliset lahkot ovat olleet eristäytyneitä maailmanloppua odottaneita pienehköjä ryhmiä, joilla on vakavia ristiriitoja ryhmän pahana pitämän ulkomaailman kanssa[2].

Monesti vaarallinen lahko tai sen johto toimii lain, yleisesti hyvinä pidettyjen eettisten normien tai hyvän tavan vastaisesti, ja luo omaan aatemaailmaansa pohjautuvat säännöt, joita se valvoo tiukan kurin avulla. Vaarallinen lahko saattaa julkisesti mustamaalata ja peitetysti häiritä vastustajiaan. Se antaa vääriä tietoja ulkopuolisille ja/tai jäsenilleen. Lahko aloittaa melko tavanomaisena uskonnollisena yhteisönä, mutta ajan myötä ryhmän johdon asenne ulkomaailmaa kohtaan muuttuu kielteisemmäksi. Ilmestyy ryhmän sisäisiä ristitiitoja ja taistelu ulkomaailman kanssa. Ulkomaailman ennakkoluuloinen ja äärimmäisen kielteinen, ryhmää ymmärtämätön suhtautuminen kärjistää useissa tapauksissa ristiriitoja. Osaltaan myös tämä saattaa ajaa lahkon johdon väkivaltaan ja/tai itsetuhoon.

Vaarallinen lahko voi pahimmillaan ajaa jäsenensä joukkoitsemurhaan/-murhaan[3], kuten tapahtui esimerkiksi Jonestownissa Guayanassa 1978, jossa sadat Kansan Temppeli -lahkon jäsenet joutuivat juomaan myrkkyä.

Vaarallinen lahko voi myös saada kannattajansa kieltämään itseltään tai huollettavaltaan lääkärinhoidon, joka olisi elämän pelastamisen kannalta välttämätöntä. Se saattaa myös vaatia ei-uskovien perheenjäsenten tai ystävien hylkäämistä ja eristäytymistä yhteiskunnasta. Jotkut, niin sanotut huijarilahkot keräävät rahaa jäseniltään lupaamalla ensin jäsenilleen mahdottomia asioita.

Vaarallinen lahko eristäytyy maailmasta ja luo omat lakinsa

Vaarallinen lahko ei useinkaan joko historiansa alussa tai muuten ulospäin näytä vaaralliselta, ja se saattaa värvätä jäseniään muun muassa avustustoiminnan avulla. Usein värvätty otetaan ystävällisesti vastaan, tällöin puhutaan rakkauspommituksesta.lähde? Lahkon varjopuolet selviävät ajan kuluessa.

Vaarallisella lahkolla tai ainakin joillakin sen jäsenistä on usein hyvin liukuva käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Lahkon johtajan mielestä oikein saattaa olla kaikki se, joka edistää lahkon toimintaa, vaikka se olisi laitonta tai hyvän tavan vastaista. Uskonyhteisön etu on aina yksilön etua merkittävämpi, ja yhteisö saattaa sekaantua muun muassa yksilön rahankäyttöön ja seksielämään.

Usein vaarallisella lahkolla on karismaattinen johtaja, jonka julistaman sanoman mukaan vain lahkolaiset ovat hyviä, muu maailma ja yhteiskunta on läpeensä paha. Tämän takia lahko yleensä eristäytyy ulkomaailmasta. Lahkosta ei saa erota, koska silloin paha henki tai muu tuhon aiheuttaja uhkaa. Lahko pyrkii harhaanjohtavalla tiedotuksella ja salailulla peittämään järjestön todellisen luonteen "ulkopuolisilta ymmärtämättömiltä". Toisaalta mielenhallintaa harjoittava lahko saattaa huijata[4] ja "aivopestä" jäseniään valheellisella propagandalla, niin että tavallinen lahkon rivijäsen ei tiedä niitä asioita, joita lahkon johto tietää. Tämä saattaa näkyä erilaisina vihkimyksen tasoina. Jäseniä saatetaan värvätä väärien tietojen ja puolitotuuksien avulla. Tärkeimmät asiat selviävät vasta asiaan vihkiytyneille. Vaarallinen lahko saattaa sisäisesti valvoa jäseniään vaikka urkkijoiden ja ilmiantajien avulla.

Vaarallinen lahko saattaa käyttää tai on valmis käyttämään väkivaltaa, koska sen johtajien mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Yksi lähes varma vaarallisen lahkon tuntomerkki on, että se hankkii jossain vaiheessa aseita. Näitä lahko voi käyttää taistelussa ulkomaailmaa vastaan kuten Korkein totuus, jäsentensä vartioinnissa kuten Kansan Temppeli, petturien eliminoinnissa kuten Auringon temppeli. Monesti vaarallinen lahko uskoo maailmanlopun olevan pian käsillä, ja saattaa uskoa aseita tarvittavan lopunaikojen kaaoksessa.

Vaarallinen lahko saattaa hankkia varoja toimintaansa laittomin tai muuten epäeettisinä pidetyin keinoin.

Vaarallisen lahkon piirteitä

Useinkaan samassa lahkossa tai kultissa eivät esiinny kaikki nämä piirteet, mutta ainakin joitain.[5]

Mustavalkoinen, johtajakeskeinen maailmankuva

Eristäytyminen ja vieraantuminen maailmasta

Raskaat taloudelliset ja työvaatimukset

Hyvän tavan vastainen ja/tai laiton toiminta

Lähteet

  1. Helsingin Sanomien kuukausiliite 24/1991, 30.11.1991, s. 28 ja Christian Czurko
  2. Uusien uskontojen käsikirja, toim. Christopher Partridge, Kirjapaja Oy Helsinki 2006, ISBN 951-607-327-1, Alaluku "Tuomiopäivän kultit ja väkivalta", s. 289
  3. Lahkon vaarallisuus Ahdistava uskonto. Uskontojen uhrien tuki UUT ry. Arkistoitu 29.4.2015. Viitattu 11.9.2009.
  4. Tappavat lahkot II Netikka. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 29.8.2012.
  5. 16 kriteeriä uskonnon vaarallisuuden arvioinnin avuksi Uskonnon uhrien tuki ry. Arkistoitu 7.9.2020. Viitattu 7.9.2020.
  6. Petri Ristimäki: Vaarallisten uskonnollisten liikkeiden piirteitä 13.2.2012. Kotimaa. Viitattu 22.8.2012. [vanhentunut linkki]
  7. Vähäsarja, Laura: Elämää uskonnon varjossa Vantaan Lauri. 6.3.2008. Arkistoitu 11.11.2011. Viitattu 8.9.2012.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla