U. T. Sirelius 1920-luvun alussa.

Uuno Taavi Sirelius (5. toukokuuta 1872 Jääski24. elokuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen kansatieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen suomalais-ugrilaisen kansatieteen professori.[1] Hänet tunnettiin kalastusmenetelmien tutkijana, mutta hän myös käynnisti ryijyperinteen tutkimuksen teoksellaan Suomalaiset ryijyt.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sireliuksen vanhemmat olivat kappalainen David Sirelius ja Anna Elisabet Cajander. Hän pääsi ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta klassillisesta lyseosta 1891 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1895, maisteriksi 1897, lisensiaatiksi 1906 sekä tohtoriksi 1907. Sireliuksen väitöskirja Über die Sperrfischerei bei den finnisch-ugrischen Völkern käsitteli suomalais-ugrilaisten kansojen patokalastuksen kehitystä ja kalastusmenetelmien eroavaisuuksia.

Sirelius teki ensimmäisen tutkimusmatkansa Venäjälle obinugrilaisten kansojen asuma-alueille yhdessä unkarilaisen etnografin János Jankón kanssa 1896. Hän teki uuden matkan hantien, mansien ja samojedien pariin Obin ja sen sivujokien varsille 1898–1900. Vuonna 1907 Sirelius teki matkan syrjäänien ja votjakkien pariin KazaninPermin alueelle ja vuonna 1911 toisen matkan Arkangelin alueelle.

Sirelius oli Valtion historiallisen museon palveluksessa vuodesta 1894 ja toimi museon ylimääräisenä amanuenssina 1900–1918. Hän oli Kansallismuseon intendentti 1917 ja muinaistieteellisen toimikunnan etnografian osaston johtaja 1920–1921 sekä vt. johtaja 1921–1929. Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kansatieteen dosenttina hän toimi 1906–1921 ja professorina 1921–1929. Sirelius oli myös Suomalais-ugrilaisen seuran kirjastonhoitaja 1900–1919, Suomen muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtaja 1922–1923 ja esimies 1925. Hän oli Suomalaisen tiedeakatemian jäsen vuodesta 1916, ja hän sai Hampurin yliopiston kunniatohtorin arvon 1921.

Sirelius oli naimisissa vuodesta 1900 Manuela Natulinin (1876–1924) kanssa. Heidän lapsiaan olivat Aune Gertrud Ikonen (1901–1971), sittemmin Hedly, sekä Uuno Urpo Tapio Siirala (1908–1982), Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautien professori.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 681. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
U. T. Sirelius