Sarvepalli Radhakrishnan (teluguksi సర్వేపల్లి రాధాకృష్ణన్, Sarvēpalli Rādhākṛṣṇan, tamiliksi சர்வபள்ளி இராதாகிருஷ்ணன், Carvapaḷḷi Irātākiruṣṇaṉ; 5. syyskuuta 1888 – 17. huhtikuuta 1975) oli intialainen filosofi ja Intian presidentti ajalla 13. toukokuuta 1962 – 13. toukokuuta 1967. Hän toimi Intian varapresidenttinä vuosina 1952–1962. Tätä ennen hän oli ollut Intian suurlähettiläänä Moskovassa 1949-1952 siirryttyään pitkän akateemisen uran jälkeen politiikkaan.[1].
Filosofia
Radhakrishnan oli filosofian ja vertailevan uskontotieteen oppinut ja pyrki saattamaan itäistä ja läntistä ajattelua yhteen. Hän esitteli läntisen idealismin intialaiseen filosofiaan, ja esitteli intialaista filosofista ja uskonnollista ajattelua englanninkieliselle yleisölle. Hänen keskeisin teoksensa, Idealistinen elämänkatsomus, ilmestyi 1932.[2]
Radhakrishnan katsoi, että länsimaiset filosofit olivat kaikista objektiivisuusväitteistään huolimatta kulttuurinsa teologisten vaikutteiden alaisia. Hän pyrki osoittamaan, että intialaista filosofiaa voitiin kutsua filosofiaksi länsimaisilla standardeilla, kun se ensin käännettiin akateemisen filosofian kielelle.
Ura
Radhakrishnan toimi filosofian professorina Mysoren (1918-1921) ja Kalkutan yliopistossa (1921–31) ja Oxfordin yliopistossa (1936–1939). Sen jälkeen hän oli Benaresin yliopiston varakansleri (1939-48) ja Delhin yliopiston kansleri (1953-1962).
Diplomaattisen uransa Radhakrishnan aloitti maansa UNESCO-delegaation puheenjohtajana ja Intian suurlähettiläänä Moskovassa. Intiaan palattuaan hänet valittiin varapresidentiksi ja 11. toukokuuta 1962 maansa toiseksi presidentiksi. Viisi vuotta myöhemmin Radhakrishnan vetäytyi politiikasta.[3]
