Pekka Pouta | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 20. toukokuuta 1968 |
Ammatti | Meteorologi |
Pekka Ilmari[1] Pouta (s. 20. toukokuuta 1968 Savonlinna[2]) on suomalainen meteorologi, joka on ennustanut säätä vuodesta 1991 lähtien MTV3-televisiokanavalla.
Aluksi Pouta opiskeli Helsingin yliopistossa teoreettista fysiikkaa.[3] Säätieteilijöille oli kuitenkin tarjolla enemmän kesätyöpaikkoja ja samassa tiedekunnassa oli mahdollista opiskella meteorologiaakin, joten Pouta päätyi nykyiseen ammattiinsa.[4] Pouta keskeytti opiskelun vuoteen 2019 asti, jolloin yliopisto varoitti häntä opintojen vanhenemisesta. Pouta alkoi työstää gradua saman syksyn aikana.[5] Hän sai pro gradu -tutkielmansa valmiiksi kesällä 2020.[6]
Pouta on metallimusiikin suuri ystävä ja onkin jokavuotinen vierailija Helsingissä järjestettävillä Tuska-festivaaleilla.[7][8]
Pekka Pouta osallistui syksyllä 2018 esitettyyn Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 11. tuotantokaudelle.[9]
Pouta osallistui keväällä 2020 esitettyyn Masked Singer Suomi -ohjelmaan.[10]
Pouta osallistui myös visailuohjelma Super-Jahtiin keväällä 2021 ja voitti siellä 10 000 euroa, jonka hän valitsi lahjoitettavaksi[11].