Omakustanne on tekijän itsensä kustantama teos, jolloin kuluista vastaa pääosin tekijä. Omakustanteena julkaistaan erityisesti musiikkia ja kirjoja.
Kirjan katsotaan olevan omakustanne silloin, kun sen paino- ja markkinointikuluista vastaa kirjan kirjoittaja. Painetun kirjan jakelu myyntipisteisiin voi olla ostettu palveluna ulkopuoliselta yritykseltä. Omakustannekirjailija voi myös myydä kirjaa suoraan lukijoille. Tämä voi tapahtua rinnan kirjakauppajakelun kanssa tai kirjan yksinomaisena myyntitapana.
Omakustannekirjan graafinen suunnittelu eli taitto voidaan tehdä itse julkaisuohjelmalla tai ostaa palveluna, painatus tehdään yleensä digipainossa, joka voi valmistaa kirjoja pieniäkin määriä tarpeen mukaan. Omakustanteellekin hankintaan tavallisesti ISBN-tunnus. Omakustanteet ovat usein pehmeäkantisia painoteknisistä ja hintasyistä, kovakantinen teos maksaa 5–10 euroa enemmän kuin pehmeäkantinen. Painatuskustannukset riippuvat teoksen sivumäärästä, tyypillinen hinta on kymmenestä kahteenkymmeneen euroon kirjalta. Omakustantaminen on laajentunut 2000-luvulla painokustannusten laskettua.[1] Omakustanteina julkaistaan Suomessa eniten runoja ja muistelmateoksia, mutta myös proosaa, kuten dekkareita. Useat kirjapainot ja kustantamot tarjoavat palveluja omakustanneteoksien painatukseen, julkaisemiseen ja myyntiinkin. Tällöin voidaan puhua palvelukustanteesta, mutta edelleenkin kirjoittaja vastaa kaikista kustannuksista eikä kirjalla siis ole kustantajaa.
Omakustanteen julkaisuprosessi digitaalisessa painossa on pääpiirteissään seuraava:
Omakustannekirja on maailmalla suosittu kustantamisen muoto, mutta Suomessa se ei ole vielä saanut vakiinnutettua asemaansa kirjallisuudessa[2]. Suomen menestynein omakustanne kirjailija on Juha Vuorinen Juoppuhullun päiväkirja -romaanisarjallaan.
Suomalaisten äänilevyjen omakustannustoiminta oli aina 1980-luvulle saakka sangen vähäistä. Osaltaan siihen vaikuttivat levyjen tuotantokulut ja osaltaan taas jakeluun liittyvät ongelmat. 1980-luvulla julkaisutoiminta kuitenkin laajeni ja muuttui markkinoilla merkittävämmäksi niin nimikkeiden lukumäärän kuin myynnin määrän osalta.[3] Esimerkiksi 1989 ilmestynyt Bat & Ryyd -duon omakustanteena Tippa-levymerkillään julkaisema Ehtaa tavaraa -albumi ylsi yli 50 000 kappaleen platinalevyrajamyynnin,[4] ja seuraavalla vuosikymmenellä levynsä itse julkaisseet Apulanta ja Klamydia rikkoivat kultalevyrajoja tuon tuostakin. Iskelmän saralla itse levynsä 1980-luvulta alkaen Reetu Records -levymerkkinsä kautta julkaissut Frederik oli myös yltänyt useiden albumien myynnissä kulta- ja platinamyyntirajoihin.[5]
Klamydia nousi 1980-luvulla omakustanteillaan merkittäväksi myös levyjakelijana omistamansa Kråklund-yrityksen kautta. 2000-luvulla jakelutoiminta kehittyi pienkustantajien kannalta entistä suotuisammaksi ja on osaltaan kannustanut monia menestyneitäkin yhtyeitä ja artisteja siirtymään suurilta levy-yhtiöiltä itse levyjensä julkaisijoiksi. Esittäjien itsensä kustantamien levyjen jakelussa merkittäviä ovat olleet muun muassa jakeluyhtiöt Edel Music, Playground Music, Supersounds ja Töölön Musiikkitukku. Vuonna 2003 suomenkielistä thrash metallia soittava Mokoma julkaisi oman Sakara Records -levymerkin kautta kolmannen albuminsa Kurimus, joka nosti yhtyeen yhdeksi Suomen tunnetuimmista metalliyhtyeistä.
Sähkökirjoja voi itse julkaista ilmaiseksi mm. seuraavilla tahoilla:
Yllä mainituissa kustannuspaikoissa tekijä määrittää itse kirjansa myyntihinnan. Tekijän osuus on 60–80 prosenttia myyntihinnasta.lähde?
Gutenberg-projekti hyväksyy ainoastaan ilmaisia julkaisuja. Tekstin tulee olla PDF-formaatissa.[11]
Lisää luettavaa aiheesta Luettelo omakustannekirjoista on Wikiaineistossa