Naamari, naamio tai maski on kasvojen suojaksi tai peitteeksi tarkoitettu väline.
Naamio on kasvojen peite, jonka tarkoitus voi olla esimerkiksi rituaalinen, huvittelu tai naamioituminen.[1] Naamioita on käytetty esimerkiksi uskonnollisissa tai sosiaalisissa seremonioissa, hautajaisissa, hedelmällisyysriiteissä, sairauksien hoidossa, juhlissa ja sodissa. Niiden avulla voidaan esittää hahmoja teatterissa tai mytologisissa esityksissä.[2] 1900-luvun alussa jotkut länsimaiset taiteilijat kuten Pablo Picasso, Henri Matisse ja André Derain ottivat taiteeseensa vaikutteita afrikkalaisista ja länsioseanialaisista naamioista.[2]
Rikolliset käyttävät usein naamiota tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Suomalainen shock-rock-yhtye Lordi käyttää aina esiintyessään julkisesti naamioita.
Naamari tai maski on hengityselinten tai kasvojen suojus, jollaisia käyttävät esimerkiksi kirurgit tai jääkiekkomaalivahdit.[3][4]