Lissut | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2007–2009 |
Tyylilaji | pop, teini-pop |
Kotipaikka | Oulu, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
M1tsQ (Mitra Kaislaranta), laulu |
Levy-yhtiö |
Lissut oli oululainen tyttöduo. Sen jäsenet Mitra ja Tiia (molemmat s. 1992) käyttivät itsestään nimiä M1tsQ ja T1tsQ ja esiintyessään pukeutuivat usein humoristisesti pissiksiksi. Duon ensimmäinen albumi, Lissut, julkaistiin 14. toukokuuta 2008. Levystä julkaistiin vuonna 2007 kaksi singleä: "Pissikset" ja "Hippa". Ensin mainitusta on tehty musiikkivideo, samoin kuin duon kappaleesta "Me mennään". Molemmat videot ovat katsottavana YouTubesta.
Lissut kävivät Pohjankartanon yläastetta, jossa myös on kuvattu musiikkivideo "Pissikset". "Pissikset"-kappale tehtiin alun perin Kiimingin yläasteen musikaaliin. "Me mennään" -musiikkivideo taas on kuvattu pääosin Latviassa.
Lissut ovat esiintyneet muun muassa DBTL:ssä kesällä 2007.[1] He olivat vieraana Summerissa 31. heinäkuuta 2008.
Yhtyeen jäsen Mitra Kaislaranta osallistui vuonna 2013 kykyjenetsintäohjelma Idolsin seitsemännelle tuotantokaudelle ja voitti kilpailun.[2][3] Yhtyeen toinen jäsen Tiia Erämeri oli puolestaan mukana The Voice of Finlandin 3. tuotantokaudella.[4]