Tämä artikkeli kertoo näytelmästä. Nimi tarkoittaa myös Orivedellä sijaitsevaa järveä.
Laahus
Kirjoittaja Lauri Kokkonen
Kirjoitettu 1958
Tyylilaji komedia
Aihe Kukkakauppiaan juhlapuvun valmistamiseen liittyviä kommelluksia
Tapahtumapaikka ja -aika suomalainen kirkonkylä 1950-luvulla
Kantaesitys 1958
Kantaesityspaikka Tampereen teatteri

Laahus on Lauri Kokkosen kirjoittama näytelmä vuodelta 1958. Näytelmä kertoo turhamaisen kukkakauppiaan 50-vuotisjuhlien valmistelusta pienessä suomalaisessa kirkonkylässä. Näytelmän keskeinen jännite on kukkakauppiaan ja ujon laahuspukua valmistavan ompelijattaren välisessä suhteessa. Näytelmä oli varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla erittäin paljon esitetty. Siitä on tehty kaksi televisiotaltiointia (1965, ohjaus Pekka Koskinen, pääosissa Sylvi Salonen ja Rauni Ikäheimo (Yle),[1] sekä 1980, ohjaus Antti Einari Halonen, pääosissa Anja Pohjola ja Seela Sella (MTV),[2]).

Näytelmä on käännetty myös ruotsiksi (Släpet, kääntäjä Kajsa Krook). [3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. [1]
  2. [2]
  3. Släpet - Finnishplays.com