Kimmo Nurminen (s. 5. heinäkuuta 1971 Turussa) on suomalaisen musiikkilehti Suen päätoimittaja[1]. Nurminen on toiminut lehden päätoimittajana tammikuusta 1997 alkaen. Nurmisen aikana Sue on kasvanut pienestä paikallislehdestä Suomen suuripainoksisimmaksi musiikkilehdeksi[2], jonka painos on nykyisin noin 60 000[3] (lähteiden 2 ja 3 uutis-sisältö on kotoisin Sue-lehden omasta toimeksiannosta lähetetyistä tiedotteista).

Nurminen on toiminut vuosina 1988-2002 turkulaisen elävän musiikin yhdistyksen, Auran panimo -yhdistyksen organisaattorina sekä vuodesta 1994 alkaen indie-musiikkiin keskittyvän Indie-iltamat -festivaalin tuottajana. Indie-iltamat kokoaa Helsingin Sanomien mukaan suomalaisen "vaihtoehtoeliitin"[4]. Viime vuosina nelipäiväiseksi kasvanut[5], perinteisesti DBTL-tapahtuman aikoihin järjestettävä tapahtuma on järjestetty myös muissa kaupungeissa kuten Helsingissä.

Nurminen on ollut valtakunnallisen Nuori Kulttuuri -musiikki 2007 -raadin jäsenenä palkitsemassa nuoria rock- ja pop-yhtyeitä[6]. Lisäksi Nurminen on toiminut valokuvaajana[7].

Nurminen on myös DJ-kaksikko The Boys Named Suen toinen osapuoli yhdessä Suen toimituspäällikön Ari Väntäsen kanssa. Kaksikko soittaa pääosin Dynamo-klubilla[8].

Kimmo Nurmisen veli on kitaristi Olli Nurminen (Xysma, Shake, Trouble Bound Gospel).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Sue - päätoimittaja: Kimmo Nurminen (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 15.12.2007)
  2. Sue kasvattaa jälleen painostaan ja jakelupaikkojensa määrää (viitattu 15.12.2007)
  3. http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=14349 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. HS 28.6.2006: Indie-iltamat kokoaa taas vaihtoehtoeliitin (viitattu 15.12.2007))
  5. Meteli.net 6.6.2007: Indie-iltamia kokonaista neljä iltaa (viitattu 15.12.2007)
  6. Valtakunnallisen Nuori Kulttuuri Musiikki 2007 - tapahtuman palkitut ryhmät (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 15.12.2007)
  7. "Kuvat: Kimmo Nurminen"[vanhentunut linkki] (viitattu 15.12.2007)
  8. Meteli.net 12.12.2007: Dynamo Rock 'n' Roll Highschool: DJ's The Boys Named Sue[vanhentunut linkki] (viitattu 15.12.2007)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.