Jyrki 69
Wave-Gotik-Treffen 2013

Jyrki 69 (oik. Jyrki Pekka Emil Linnankivi,[1] s. 15. lokakuuta 1968[2]) on suomalainen rockmuusikko. Hänet tunnetaan parhaiten The 69 Eyes -yhtyeen laulusolistina ja keulahahmona. Hän sanoittaa yhtyeen kappaleet.

Linnankivi on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena analyyttinen kemia. Ennen akateemisia opintoja hän kävi Hämeenlinnan lyseon lukiota 1984–87. Hän kertoo kiinnostuneensa kemiasta, koska hänen suosikkisankarinsa Peter Parker eli Hämähäkkimies oli kemian opiskelija.[3]

Jyrki 69:n ensimmäinen sooloalbumi Helsinki Vampire julkaistiin 23. kesäkuuta 2017.[4]

Jyrki 69 aloitti lokakuussa 2021 Radio Cityn 80’s Rock Show -ohjelman juontajana Jere Ollisen kanssa.[5]

Jyrki 69:n toinen sooloalbumi American Vampire julkaistiin 19. joulukuuta 2021.[6]

Jyrki 69 osallistui Vain elämää -televisiosarjan kolmanteentoista tuotantokauteen.[7]


Musiikkiprojekteja

Muita hankkeita

Kunniamainintoja

Jyrki Linnankivi nimettiin Suomen Unicefin hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 2005.[16]

Vuonna 2006 Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämässä valtakunnallisen Nuoret Menestyjät –kilpailussa (TOYP, The Outstanding Young Persons) Jyrki Linnankivi palkittiin kategoriassa Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta. Kilpailussa palkitaan alle 40-vuotiaita omalla alallaan ansioituneita henkilöitä. Palkittavien persoonallisuuden tulee hyödyntää yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa. Vuosittain palkitaan kolme henkilöä, joista vuonna 2006 palkinnon Jyrkin lisäksi saivat Päivi Törmä ja Akseli Hemminki.

Samana vuonna Linnankivi palkittiin Soulissa, Etelä-Koreassa kansainvälisellä Ten Outstanding Young Persons of the World (TOYP) -palkinnolla. Suomesta kyseisen palkinnon ovat saaneet vain Akseli Hemminki (myös vuonna 2006), Esko Aho ja Linus Torvalds. Muita TOYP-voittajia vuosien varrelta ovat muiden muassa John F. Kennedy, Elvis Presley ja Bill Clinton.[17]

Jyrki Linnankiven harrastuksiin kuuluu matkailu, popkulttuuri ja luonnonsuojelu. Hän on myös Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen Tringan jäsen.[18]

Lähteet

Viitteet

  1. Leena Sharma: Hän: Jyrki 69. Suomen Kuvalehti, 2005, nro 44.
  2. Huusela, Jasmin: Jyrki69 tänään 50 vuotta - kuvat vuosien varrelta Iltalehti. 15.10.2018. Viitattu 1.9.2023.
  3. Lauri Korolainen, Ilkka Mattila, Juhani Mykkänen, Lena Nelskylä, Inna Perheentupa: Lyhyt oppimäärä. Helsingin Sanomien Nyt-liite, 2011, nro 35, s. 6-7, 9. Helsinki: Sanoma News Oy. ISSN 1238-9838.
  4. iTunes: Jyrki 69 – Helsinki Vampire
  5. Anna-Maija Lippu: Yllätysveto! The 69 Eyes-yhtyeestä tuttu Jyrki69 radiojuontajaksi iltalehti.fi. 27.9.2021. Viitattu 27.9.2021.
  6. Vesa Siltanen: Jyrki 69 yllättää yhteisbiisillä takavuosien teinitähden kanssa – Human League -cover on goottiklubien tanssilattialle sopivaa materiaalia soundi.fi. 1.12.2021. Viitattu 1.12.2021.
  7. Vesa Siltanen: Uudet Vain elämää -artistit julki – Satulinnaan lähtevät muun muassa Mikko Alatalo, Jyrki 69, Tommi Läntinen, Yona ja Meiju Suvas soundi.fi. 24.5.2022. Viitattu 24.5.2022.
  8. Fellow Reptiles (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Timo Isoaho: The 69 Eyes Apokalyptisissä Tunnelmissa. Soundi, 2007, nro 2.
  10. https://klaavi.fi/foundations/MAL/cycles/8
  11. Watch Motorhead’s Lemmy Play a Sunset Strip Vampire in New Jyrki 69 Clip. Rolling Stone.
  12. THE 69 CATS 'Supergroup' Covers TYPE O NEGATIVE On Debut EP. Blabbermouth.
  13. DeggaelCom.net (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. Rock’n’roll Juicer. Like.
  15. Kulkurin valssi like.fi. Viitattu 1.2.2017.
  16. Suomen UNICEFin uusi hyvän tahdon lähettiläs: Jyrki 69 (Suomen UNICEFin tiedote) 17. elokuuta 2005. EMI Music Finland. Viitattu 25. maaliskuuta 2007. (suomeksi)
  17. The 69 Eyes keulakuva Jyrki "69" Linnankivi palkittiin Soulissa, Etelä-Koreassa (Lehdistötiedote) 20.11.2006. EMI Music Finland. Viitattu 4. toukokuuta 2007. (suomeksi)
  18. Helsingin Sanomat 13.5.2008

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla