| Juhani Aho | |
|---|---|
 Juhani Aho vuonna 1886. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. syyskuuta 1861 Lapinlahti |
| Kuollut | 8. elokuuta 1921 (59 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti |
kirjailija suomentaja toimittaja |
| Vanhemmat |
Henrik Gustaf Theodor Brofeldt, Karolina Fredrika Emelie Snellman |
| Puoliso | Venny Soldan-Brofeldt |
| Lapset |
Heikki Aho Antti Aho Björn Soldan |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | suomi |
| Tuotannon kieli | suomi |
| Kirjallinen suuntaus | realismi, naturalismi, kansallinen uusromantiikka |
| Esikoisteos |
Muuan markkinamies yhteisniteenä Kievarin pihalla -novellin kanssa (1884) Rautatie (1884), romaani |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Juhani ”Jussi” Aho (alkuaan Johannes Brofeldt, vuodesta 1907 Juhani Aho; 11. syyskuuta 1861 Lapinlahti – 8. elokuuta 1921 Helsinki)[1] oli ensimmäisiä suomeksi pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Hänen kirjailijanuransa kesti nelisenkymmentä vuotta.[2] Ahon tuotannosta mainitaan usein hänen kirjoittamansa novellit, lastut, ja niissä ja muussa lyhytproosassa hän oli parhaimmillaan.
Ahon vanhemmat olivat rovasti Henrik Gustaf Theodor Brofeldt ja Karolina Fredrika Emelie Snellman, joille syntyi yhteensä kymmenen lasta. Lapinlahden Väärnin pappilassa syntynyt Johannes eli Juhani oli heistä vanhin. Yksi hänen pikkuveljistään oli kirjailija ja rehtori Kaarlo Brofeldt.[3]
Isä oli ottanut osaa 1800-luvun alun herännäisyyteen, mutta hän siirtyi myöhemmin beckiläiseen teologiaan. Äiti pysyi herännäisenä kuolemaansa saakka.[4] Vanhempien uskonnollinen tausta saattoi olla syy Ahon herännäismyönteiseen suhtautumiseen. Esimerkiksi romaanissaan Muuan markkinamies Aho on kuvannut heränneet sympaattisina ja oikeamielisinä ihmisinä.[5] Myös novellikokoelmassa Heränneitä (1894) hän luo heränneistä myönteistä kuvaa[4].
Ahon isä Theodor Brofeldt työskenteli Iisalmen emäseurakunnan pappina 55 vuoden ajan ja sai rovastin arvonimen. Hän asui perheineen Mansikkaniemen pikkupappilassa Iisalmen Koljonvirralla, jossa myös Juhani Aho vietti varhaisvuotensa. Aho kävi Kuopion lyseota vuodesta 1872 ja pääsi ylioppilaaksi 1880.[6] Sen jälkeen hän opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä, kirjallisuutta ja historiaa.[6] Aho sai jo nuorena ylioppilaana huomiota, kun hän voitti osakuntansa (Savo-karjalainen osakunta) kirjoituskilpailun.[7]
Aho kirjoitti useita romaaneja ja novelleja. Vuonna 1884 hän jättäytyi yliopistosta kirjailijaksi ja vapaaksi toimittajaksi.[6] Aho työskenteli useissa lehdissä ja oli mukana perustamassa Päivälehteä, jonka seuraajaa Helsingin Sanomia hän avusti kuolemaansa saakka.[6] Ensimmäiset novellit julkaistiin 1883.[7] Jo Ahon varhaistuotanto ilmensi realismia, mutta se toi siihen myös uutta ilmettä käsittelemällä uuden ja vanhan ristiriitaa (esimerkiksi esikoisromaani Rautatie vuodelta 1884). Hänen pääteoksekseen luetaan Rautatie, kertomus maaseudun ukosta ja akasta, jotka ensi kertaa kuulevat rautatiestä ja haluavat lopulta päästä sitä katsomaan. Kirjailijan myöhäiskauden huomattavimmasta teoksesta Juhasta on tehty kaksi oopperaa ja neljä elokuvaa. Aho on tunnettu myös kehittämästään novellityypistä, suosituista lyhyistä kertomuksistaan eli lastuista, joista tunnetuin on Siihen aikaan kun isä lampun osti. Vaikka lastut ovat saavuttaneet suurta suosiota lukijoiden keskuudessa, kirjailija ei itse niistä juuri perustanut, vaan pikemminkin kuvasi niitä muun luomistyön ohessa lenteleviksi kappaleiksi. Vuosina 1891–1921 lastuja ilmestyi kahdeksan kokoelmaa.[2]
Ahon tuotanto on monitahoinen. Se sisältää psykologista realismia (muun muassa Yksin),[9] naturalismia lähenevää realismia (Helsinkiin) ja jopa esseistiikkaa (välillä myös voimakkaasti impressionismia) läheneviä lastuja[10].
Aho myös suomensi kaunokirjallisuutta, etenkin pohjoismaista mutta myös ranskalaista. Hän osallistui myös vuosina 1906–1920 raamatunkäännöskomitean työhön.[11]
Useat Ahon teoksista ovat kansankuvausta. Hän kirjoitti kuitenkin kuvauksia sekä tavallisesta kansasta että sivistyneistöstä.[7] Papin rouva -teoksessa luonnonkuvaus nousee keskeiseksi henkilöiden sisäisen elämän kuvastajaksi[12] ja eroaa näin ollen kauemmas tyypillisestä realismista. Ahon tuotanto jakautuu eri vaiheisiin, joista yksi osuu 1890-luvulle, jolloin Ahon elämässä tapahtui vakiintumista ja tuotannossa syttyi kiinnostus kalevalaisuutta ja herännäisyyttä kohtaan[13]. Ahon tuotannon merkittävintä osaa edustavat lastut, joka on Ahon lyhyille teksteille keksimä termi.[14] Parhaimmillaan hän oli juuri lyhyessä proosassa[13].
Aho oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka oikeasti eli kirjoittamalla.[7] Hänestä tuli jo elinaikanaan eräänlainen kansalliskirjailija, minkä vuoksi hän joutui kirjoittamaan liian paljon ja osallistumaan erilaisiin julkisiin tehtäviin, mikä puolestaan hajotti hänen voimiaan.[7] Aho oli myös aikansa tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita Euroopassa, koska hänen kirjoistaan ilmestyi erikielisiä käännöksiä melko nopeasti.[7] Jo 1890-luvulla hänen kirjojaan oli käännetty kymmenelle kielelle.[2] Benet R. Barrios käänsi Ahon lastuja katalaaniksi, ja käännökset ilmestyivät uudestaan kuvallisessa kirjasessa Finlandeses (1905).[15]
Aho haaveili vanhemmiten kansainvälisistä markkinoista ja Nobelin palkinnosta.[6] Aho oli myös useita kertoja ehdolla Nobelin palkinnolle.[16]
Ahon kotiolot vaikuttivat myös hänen kirjallisuuteensa. Juha-romaanin kolmiodraaman taustalla näkyy kahden sisaren rakkaus. Aho oli naimisissa taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, mutta rakasti myös Tilly Soldania, vaimonsa siskoa.[17] Kaikki asuivat samassa pihapiirissä, ja Aholla oli lapsia molempien siskosten kanssa.[18] Erikoinen perhetilanne paljastui ensimmäisen kerran vasta vuonna 1951, kun kirjailija Antti Aho toi asian esiin isänsä elämäkerrassa.[19]
Aholla oli tiivis yhteys Elisabeth Järnefeltiin, jonka ”kouluun” hän kuului. Heidän kirjeenvaihtonsa kesti vuosia. Järnefelt rohkaisi nuorta kirjailijaa etsimään omaa tietään.[20] Samoin Aholla oli lämmin suhde Minna Canthiin,[11] joka ihastui Ahoon. Ahon suhdetta Järnefeltiin, mutta myös Canthiin kuvaa Tarja Lappalainen teoksessaan Salonkielämää – rakkautta, riitoja ja kirjoittamisen paloa[21].
Aho sairastui kurkkumätään ja kuolemaa joudutti aiemmin todettu sydämen laajentuma. Siunaustilaisuus järjestettiin Helsingin Diakonissalaitoksen kappelissa 12. elokuuta 1921. Suomen valtio maksoi Ahon hautajaisista aiheutuneet kulut[6]. Hautajaisista tuli kansallinen surujuhla.[13] Juhani Aho on haudattu Iisalmeen Kustaa Aadolfin kirkon hautausmaalle.[22]
| ||||||||||||||||||||||||||
