Joulu Suomessa alkaa Suomen juhlapäiville ominaisesti varsinaisen juhlapäivän aattona eli 24. joulukuuta.[1] Varsinkin jouluaaton ilta on muodostunut jouluajan tärkeimmäksi juhlapäiväksi, ja nykyisin jouluaatto on useilla työpaikoilla palkallinen vapaapäivä.[2] Jouluaika päättyy loppiaisena.[3]
Suomalaisessa kansanperinteessä jouluajan on usein katsottu alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkuvan Nuutin päivään saakka 13. tammikuuta. Tätä heijastavat monet lorut, kuten Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.[3] Joulunajan alkuun ajoittuu talvipäivänseisaus, jolla oli kansan suussa oma nimitys: pesäpäivät. Tuolloin auringon ajateltiin ”ikäänkuin lepäävän vuoren onkalossa”. Joulunaika kesti käytännössä talvipäivänseisauksesta talvennapaan eli vuoden pimeimmästä hetkestä siihen, kun päivän piteneminen alkaa näkymään luonnossa.[4]
Ennen vuotta 1774 vietettiin Suomessa pyhäpäivinä myös kolmatta joulupäivää eli apostoli Johanneksen päivää 27. joulukuuta sekä neljättä joulupäivää eli viattomien lasten päivää 28. joulukuuta.[5] Kuningas Kustaa III kuitenkin vähensi ne kahteen, koska aatelisten ja porvarien mielestä pitkät pyhät laiskistivat palkollisia liikaa[6]. Kolmatta ja neljättä joulupäivää on nimitetty myös pikkupyhiksi tai arkipyhiksi.[7] Suomen ortodoksinen kirkko viettää joulua samaan aikaan kuin läntiset kirkkokunnat.[8]
Suomessa jouluun on liitetty vanhan pyhäinpäivän tienoille ajoittuneen sadonkorjuujuhlan, kekrin piirteitä. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla joulupukki tai nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohesta tehty naamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki.[9] Kekri oli vielä 1900-luvun alussa varsinkin Pohjois-Savossa ja Kainuussa paljon joulua suurempi juhla. Kun 1920-luvulla Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus, joulun vietto lisääntyi koulujen vaikutuksesta.[10] 1800-luvun puolivälissä kristillinen joulu oli vielä pääosin herrasväen, säätyläisten ja ruotsinkielisen väestön juhla.[11]
Joulun valmisteluun kuului ennen joulu- eli suursiivous, jolloin huonekalut vietiin ulos ja tupa puhdistettiin seiniä ja katon kannatinhirsiä myöten[12]. Pikkulintujen ruokkiminen jouluna on vanha tapa ja kuuluu talonpoikaiskulttuurin viljelytaikuuteen. Joulun ohra- tai kauralyhteen tarkoitus oli saada linnut jättämään kesällä vilja rauhaan.[13] Muinaissuomalaiset mahdollisesti ajattelivat, että kuolleet eli sielulinnut olivat elävien kanssa mukana keskitalven juhlassa. Siihen on voinut myös liittyä uskomus, että linnut tuovat talolle onnea.[14] Ruotsissa kirkko vastusti tapaa, ja se oli Suomessakin katoamassa, kunnes eräät lehdet ja hyväntekeväisyysjärjestöt elvyttivät sen.[13]
Joulunajan pääasiallisena toimena olivat uhrimenot ja taiat, joilla varmistettiin menestys tulevaisuudessa. Toimitukset liittyivät useimmiten karjaonneen ja viljaonneen. Niiden ohessa toimitettiin uhreja myös koti- ja maanhaltijalle. Esimerkiksi Askolassa vietiin aattona riihen nurkkaan haltijalle jouluryyppy ja olutta, joka sinne nurkkaan kaadettiin. Puolestaan Elimäellä kaadettiin aattoiltana yksi kannu olutta ja yksi ryyppy viinaa haltijalle pöydän päähän penkin nurkkaan. Eräissä taloissa pidettiin jouluna ruokaa pyödällä koko päivä. Haltijoille piti viedä jouluna – ja muidenkin juhlien aikaan – juhlaruokia ennen kuin ihmiset niitä söivät. Näin varmistettiin onni ja haltijoiden suopeus jatkossakin. Hartolassa taasen viettiin aattona joka lajin ruokaa pitämyspuun juurelle, sitä ennen kukaan ei saanut ruokaa maistaa.[4]
Perinteisiä joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki.[15][16] Oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta[17]. Kekristä juontuu myös tinan valaminen jouluna.[18][4] Esimerkiksi Pihtiputaalla kerrottiin, että tinoja valettaessa piti ensin valaa maanhaltijalle, jotta haltija olisi ”asetuksissa” eli tyytyväisenä. Sitten valettiin isännälle, emännälle ja muulle väelle.[4] Ensimmäiset joulukuuset tulivat Suomeen 1800-luvun puolivälissä.[19]
Jouluaamun hyvin aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Kirkossa kuullaan jouluevankeliumi ja veisataan Lutherin virsi 21 Enkeli taivaan. Aikaisemmin luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon ankarasti. Jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet.[20] Jouluevankeliumin lukeminen ennen ateriaa yleistyi 1800-luvun lopulla herätysliikkeiden vaikutuksesta.[13]
Saunominen jouluna on vanha tapa.[20] Joulusaunassa peseydyttiin ennen joulun viettoa, ja sinne vietiin ruoka- ja juomalahjoja tontulle.[19] Joululahjojen antamista alettiin harrastaa 1800-luvun alussa varakkaissa perheissä.[21] Joulukalenterit tulivat Suomeen toisen maailmansodan jälkeen.[22]
Tapa käydä hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukuhaudoille alkoi 1900-luvulla ja yleistyi talvisodan jälkeen sankarihaudoilla ja pian muillakin. Kekrin kuuluneet vainajien hyvittely- ja kestitystavat siirtyivät jouluun. Nykyisin kynttilöitä voidaan sytyttää yhteisenä kokemuksena vainajien muiston kunnioittamiseksi.[13] Vaikka vainajain muistaminen on muinaisina aikoina liittynyt suomalaisilla eritoten kekriin, on se joillakin paikkakunnilla liittynyt merkittävissä määrin myös jouluun. Joillakin paikkakunnilla asetettiin pöydälle vesimalja, jonka viereen tai joskus sisäänkin asetettiin joulukynttilä palamaan jouluyön ajaksi. Tarkoituksena vesimaljan asettamisella oli se, että henget liikkuessaan saisivat sammuttaa janonsa. Tietyillä paikkakunnilla on ollut jouluna tapana vastaanottaa henkiä saunaan kylpemään kekrin tapaan. Selvimmin vierailevien henkien palveleminen näkyi siten, että jouluna noudatettiin tarkoin hiljaisuutta ja vältettiin kovaa työntekoa. Hiljaisuudella oli tarkoitus kunnioittaa vierailevia vainajahenkiä ja varmistaa onni tuleville ajoille. Joulun ja uudenvuoden välisellä viikolla ei saanut esimerkiksi kehrätä eikä tehdä muutakaan raskasta työtä. Vierailevien henkien uskottiin olevan läsnä erityisesti tietyissä osissa taloa: lieden lähellä, lattialla, ulko-oven ja kynnyksen seutuvilla. Tapana olikin, että joulun aikaan lattioita ei lakaistu lainkaan. Jos rikka putosi maahan, se kätkettiin olkien alle.[4]
Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan.[14] Aikana, jolloin ruoka tuotettiin itse, mässäily ja lihan syöminen jouluna olivat harvinaista ylellisyyttä.[19] Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla. Laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläissaleista talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti kekripässin myöhään. 1940-luvulta alkaen on syöty myös kalkkuna.[21]
Jouluaattona oli tapana valvoa olkipahnoilla niin myöhään kuin jaksettiin. Aattoiltana leikittiin myös seuraleikkejä. Jouluna tehtiin lisäksi monenlaisia viljasatoa ja karjan menestystä edistäviä sekä rikkaruohoja ja syöpäläisiä tuhoavia taikoja ja ennustettiin sulavien suolarakeiden tai palavien päreiden tai tupaan tuodun kukon avulla. Kenen nimikkomurua kukko nokkaisi, se pääsi ensimmäisenä naimisiin.[23]
Miehet aloittivat Tuomaan päivästä jouluoluen ja viinasten maistelun[23].
Suomen Posti on julkaissut joulupostimerkkejä vuodesta 1973 lähtien.[24]
Joulu on perinteisesti ollut perhejuhla, mutta 2000-luvulla joulun viettäminen yksin tai ystävien kanssa on yleistynyt.[25]
Yleisiä joulukoristeita ovat kuusenoksat, joulukuusi, joulukranssit, olkipukit, himmeli, omenat, kynttilät, joulun pöytäliinat, joulukukat, ulkosoihdut, jäälyhdyt ja lyhteet.[26]
Luonnon säästämisen vuoksi jotkut voivat joulukuusen hankkimisen sijasta valita pihalta tai lähimetsästä puun ja koristella sen linnuille. Oksille ripustetaan talipalloja.[27] Ennen lahjojen jakoa voidaan sytyttää kynttilöitä edesmenneiden muistoksi. Joulusaunassa käyminen on yleistä.[20]
Suomalaiseen jouluateriaan yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, yleensä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot sekä erilaiset kalaruoat kuten kylmäsavustettu lohi, graavilohi ja graavisiika. Jouluaattona syödään usein myös riisipuuroa.[21]
