James H. ”Jim” Holland (s. 4. heinäkuuta 1967 Hanover, New Hampshire) on yhdysvaltalainen mäkihyppääjä[1], joka kilpaili kansainvälisellä tasolla 1989–1994.[2] Hän on pituudeltaan 167 cm[1].
Holland mursi selkänsä mäkihyppyonnettomuudessa 1987. Vain kolme vuotta myöhemmin hän voitti Yhdysvaltojen-mestaruuden sekä normaali- että suurmäessä. Kaikkiaan hän voitti kuusi kotimaansa mestaruutta.[1] Hän osallistui olympialaisiin Albertvillessä 1992 ja Lillehammerissa 1994. Hän sijoittui Albertvillessä suurmäessä 12:nneksi ja normaalimäessä 13:nneksi.[1][2] Hän osallistui MM-kilpailuihin 1991 ja 1993 sijoittuen parhaimmillaan 29:nneksi[2]. Maailmancupin osakilpailussa hän sijoittui kerran kymmenen parhaan joukkoon oltuaan viides Garmisch-Partenkirchenissä uudenvuodenpäivänä 1992. Mäkiviikon kokonaiskilpailussa hän oli samassa vuodenvaihteessa kymmenes.[2]
Holland valmistui Vermontin yliopistosta 1995 opiskeltuaan pääaineenaan yleistä valtio-oppia.[1]
Myös hänen veljensä ovat olympiatason urheilijoita: Mike Holland mäkihypyssä, Joe Holland yhdistetyssä hiihdossa.[1]