Vehkalahden kylämuseo entisessä kansakoulurakennuksessa
Vehkalinna
Valtatie 7:n tunneli Husulan hautausmaiden välissä
Valtatie 7:n pohjoispuolella on vanha Vehkalahden hautausmaa
Marinkujan kerrostaloja

Husula (ruots. myös Husuböle[1]) on kaupunginosa Haminassa. Se kuului Vehkalahden kuntaan vuoden 2003 alussa tapahtuneeseen kuntaliitokseen asti. Taajama sijaitsee noin kolme kilometriä Haminan keskustasta pohjoiseen.

Husulan kaupunginosa koostuu enimmäkseen omakotialueesta Haminan taajaan asutun alueen pohjoisrajalla. Asukkaita Husulassa on noin 950. "Keskuksena" on 1960- ja -70-luvuilla rakennettu kerrostalolähiö.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Husulan kylä kuului maatiloina keskiajalta lähtien vuosisatojen ajan Husujen eli sittemmin Piljertojen pikkurälssisuvulle ja sen jälkeläisille, jonka suvun on osoitettu olevan suomalais-ugrilaista kantaa ja ainakin osaksi suomalaisten (karjalaisten) alkuasukkaiden suoria jälkeläisiä. Ensimmäiset historiallisissa dokumenteissa mainitut Piljertain esi-isät on mainittu 1500-luvun puolivälistä peräisin olevissa asiakirjoissa. (lähde: Kari Hauhio, juhlaesitelmä Piljertojen sukuseuran sukukokouksessa 2010)

Husula on yksi entisen Vehkalahden vanhimmista kylistä. Ensimmäinen asiakirjamaininta kylästä on vuodelta 1458, mutta siellä on ollut pysyvää asutusta viimeistään 1300-luvulta lähtien. Kylän nimessä esiintyvä henkilönnimi Husu viittaa siihen, että alueen asutus olisi peräisin Kannaksen ja Lapveden seuduilta. Husulasta on myös käytetty nimeä Bockböle eli Pukinkylä, joka viittaa henkilönnimeen Jöns Roland Bock.

Ruotsin kuningas Kustaa III joukkoineen majoittui Husulassa ollessaan hyökkäämässä venäläisten hallussapitämään Haminaan vuosina 1788–90. Kuninkaan leiripaikka sijaitsi nykyisen Vehkalahden kotiseutumuseon paikalla, jota kutsutaan tämän vuoksi Kustaanmäeksi.[2]

Urheilu ja liikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaanmäellä sijaitsee Husulan yleisurheilukenttä. Vanha ratapohja tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi kävelyyn ja hölkkään. Ruissalon pururata ja talviset hiihtoladut ovat myös lyhyen matkan päässä.

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Husula sijaitsee useiden liikenneväylien risteyskohdassa. Moottoritienä kulkeva valtatie 7 kulkee taajaman läpi tunnelissa Helsingistä Vaalimaalle[3], valtatie 26 kulkee moottoritien pohjoispuolitse kohti Luumäkeä[4] ja seututie 371 Haminan keskustasta kohti Kouvolaa.

Kotkassa sijaitsevan Juurikorven ja Haminan välinen rautatie (yksinomaan tavaraliikennettä) sivuaa Husulaa. 1980-luvulle asti yhteys kulki Anjalankosken Inkeroisten taajaman kautta Haminaan. Vuoteen 1968 radalla oli myös henkilöliikennettä, mutta se lakkautettiin monien muiden vähäliikenteisten henkilöyhteyksien joukossa.

Palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nähtävyyksiä/merkittäviä rakennuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Husuböle bebyggelsenamn.sls.fi. Viitattu 15.9.2023.
  2. Vehkalahdenkotiseutumuseo.fi - Kustaanmäki (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Haminan kehätie
  4. Valtatie 26 Husula-Taavetti (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Vehkalahden kylämuseo hamina.fi. Arkistoitu 9.12.2023. Viitattu 15.9.2023.
  6. Husulan koulun kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Vehkalahden kylämuseo visithamina.fi. Viitattu 15.9.2023.
  8. Vehkalahden Veikot - Vehkalinna
  9. Husulan hautausmaa

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]