Green Care on luonnossa ja maaseutuympäristössä tehtävää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua[1].
Iso-Britannia ja Ruotsissa on etupäässä keskittynyt sosiaaliseen ja terapeuttiseen puutarhanhoitoon ja puutarhaterapiaan. Suomessa, Norjassa ja osin Saksassa ja Itävallassa eläinavusteiset palvelut ovat yleisimpiä. Alankomaissa, Belgiassa Tanskassa hoivamaatalous ovat yleisiä.[2]
Green Care -toiminta Suomessa on suhteellisen nuori toimiala. Tästä syystä alalla on paljon tutkimus- ja hanketoimintaa, jolla pyritään kehittämään ja luomaan Suomessa toimivia toimintamalleja. Green Care -palvelut jaetaan Suomessa kahteen luokkaan Luontohoivan ja Luontovoiman palveluihin.[3]
Luontohoiva-palvelut ovat sosiaali- ja terveysalan lakeja ja säädöksiä noudattavia palveluja, joissa hyödynnetään esimerkiksi luonto- tai eläinavusteisia menetelmiä. Palveluntuottajalta vaaditaan sosiaali- ja terveysalan tutkintoa tai yhteistyötä kyseisen tutkinnon omaavan kanssa[4].
Luontovoima-palvelut ovat ennalta ehkäiseviä ja terveyttä ylläpitäviä tavoitteellisia luontoperustaisia palveluja. Luontovoiman palveluihin kuuluvat esimerkiksi virkistys ja hyvinvointipalvelut, harrastus-, kasvatus- ja opetuspalvelut sekä luontomatkailupalvelut[4].