Farmarihousut eli farkut ovat denim-puuvillakankaasta tehdyt, useimmiten sinisiksi tai mustiksi värjätyt housut.

Farmarihousut ovat hyvin suosittuja ympäri maailmaa. Erityisen suosittuja ne olivat 1970-luvulla,^[1] jolloin ne yhdistettiin samasta kankaasta valmistetun farkkupuseron eli -takin kanssa usein vapaa-ajanpuvuksi nimeltä farkkupuku. Farkkukangasta käytetään myös laukuissa, takeissa ja jopa minihameissa. Kapealahkeisia tai tiukkoja farkkuja sanotaan ”pillifarkuiksi” ja löysiä farkkuja kutsutaan muun muassa ”lökäreiksi”. Tunnettuja perinteisiä farmarihousujen valmistajia ovat Levi Straussin mukaan nimetty Levi’s sekä Lee ja Wrangler.

Farmarihousujen kantamuoto, kestävästä kankaasta tehdyt housut kehitettiin alun perin 1500-luvun Genovan kaupunkivaltiossa työhousuiksi laivaston merimiehille. Ranskalaiset kopioivat idean ja kehittivät oman kankaan, jolle antoivat nimeksi denim. Kyseisestä kankaasta tehtyjä housuja ranskalaiset taas alkoivat kutsua kankaan väriin viittaavalla nimellä "Bleu de Gênes" - genovansininen. Englanninkielinen sana jeans muistuttaa äännettäessä sanaa Gênes. 1700-luvulla farkut päätyivät Pohjois-Amerikkaan, kun brittiläiset kauppiaat myivät niitä työhousuiksi kaivos-, tehdas- ja rautatietyöläisille.^[2]

Farkkuja kehitettiin edelleen Yhdysvalloissa vuonna 1872. Saksalaissyntyisen, San Franciscoon muuttaneen kauppiaan Levi Straussin asiakas, räätäli Jacob Davis Nevadan Renosta sai idean vahvistaa farmarihousuja repeämiselle alttiista kohdista kupariniiteillä. Kestävien housujen suosio oli suuri ja Davis tajusi tehneensä tärkeän keksinnön. Davisilla ei ollut varaa hakea patenttia keksinnölleen yksin, joten hän ehdotti yhteistyötä Straussille, ja he hakivat patentin yhdessä. He saivat patentin vuonna 1873, ja tuotanto alkoi ripeästi. Ensimmäiset farmarihousut valmistettiin hamppukankaasta, joka korvaantui 1800-luvun loppupuolella puuvillalla.^[3][4]

1950-luvun alussa alkoivat amerikkalaiset farkut ilmestyä myös radikaalien suomalaisten nuorten pukeutumiseen, vaikka ulkomaista tuontia ei ollut. Farkkuja sai ostettua merimiehiltä satamista, tai niitä sai paketissa sukulaisilta Atlantin takaa.^[5] Kotimaiset farkut tulivat kauppoihin 1950-luvun puolivälissä. Ensimmäisenä farmarihousujen valmistuksen aloitti helsinkiläinen työvaatteita valmistanut Vaaksa Oy. Vuonna 1954 tehtaalle ilmestyi sattumalta kanadalainen merimies, joka vaihtoi päällänsä olleet resuiset ja likaiset työhousut tehtaan siisteihin ja uusiin vaatteisiin. Merimiehen housut päätyivät mallimestari Laila Anttilan käsiin, joka teki niistä kaavat. Suuren suosion saaneet "länkisääriset" housut saivat nimekseen Väiski, ja naisten mallia kutsuttiin nimellä Can-Can. Vielä tuolloin naisten housuissa vetoketju oli sivusaumassa, koska ei pidetty sopivana sijoittaa sitä eteen.^[6]

• 1873 – Kangastavarakauppias Levi Strauss ja räätäli Jacob Davis patentoivat niiteillä vahvistetut työhousut.
• 1890 – Levi Strauss & Co:n patentti farmarihousuista meni umpeen. Yhdysvalloissa alkoi tiukka kilpailu eri valmistajien välillä.
• 1911 – Kilpailija Lee Mercantile Co alkoi valmistaa Yhdysvalloissa työtakkeja ja -housuja. Kokohaalarista tulee vetonaula.
• 1914 – Elokuvien cowboy-sankarit käyttivät Leviksen farkkuja, joita alettiin myydä myös postimyynnissä. Housuihin lisättiin vyölenkit.
• 1930 – Tällä vuosikymmenellä farkkuja alettiin valmistaa naisillekin. Henkselinnapit ja ripustuslenkki poistuvat.
• 1945 – Sodan jälkeen farkut aloittivat Euroopan-valloituksen.
• 1947 – Kolmas klassikkomerkki Wrangles Western Wear tuli markkinoille. Viisitaskuisten housujen etutaskut syvenevät, takataskut ommeltiin korkeammalle ja lisättiin kellotasku.
• 1954 – Vaaksa Oy:n tekemät Suomen ensimmäiset merkkifarkut tulivat markkinoille.^[7]
• 1957 – Toiset kotimaiset, James Dean -farkut (”Jamekset”) tulivat markkinoille.
• 1970 – Kotimaiset Beavers-farkut tulivat markkinoille. Niitä mainostivat suomalaiset muusikot, kuten Hurriganes. 1970-luvulla Suomessa valmistettuja farkkumerkkejä olivat myös Falmers, Lee Cooper ja Mic Mac. Lahtelaisen Farmariteollisuus Oy:n merkkejä olivat Laredo, Madcap, Pepino, Fate ja Bitter. Luhdan merkki oli Rica Lewis, Ewald Oy:n Beat. Kaikkiaan Suomessa oli enimmillään parikymmentä farkkutehdasta, joista viisi Lahden seudulla.^[8][9]
• 1995 – Suomi liittyi Euroopan unioniin, farkkujen hinnat romahtivat.^[10]
• 2002 – Farmariteollisuus Oy lopetti, iisalmelainen Iki-Asu teki konkurssin, ja Suomeen jäi enää yksi farkkutehdas, M.A.S.I Company Keiteleellä.^[11][12]
• 2014 – Viimeisenä Suomessa farkkutuotannon lopetti M.A.S.I Company.^[13]

• Straight − suora perusmalli, ei levene eikä kapene, esimerkiksi Levis 501 (501 tulee alkuperäisestä varastosijainnista, ja nimi 501 on säilynyt tähän päivään asti.).
  • Slim − edellisen kapeampi muoto^[14]
• Low cut − vyötärö on matala ja vetoketju lyhyt.
• High waist − edellisen vastakohta, jossa korkea vyötärö.
• Bootcut − alhaalta levenevä malli. Lahkeet levenevät hieman polvien alapuolella.^[14]
  • Flare − vieläkin leveämmät, muodissa 1970-luvulla.
• Skinny − lahkeet kapenevat alaspäin. Tiukka malli, usein stretch-kankaasta.^[14]
• Boyfriend − porkkanamallinen kapeapunttinen malli. Nimen mukaan näyttävät poikaystävän kaapista otetuilta.

• Indigonsininen väriaine

• Lappalainen, Piippa & Almay, Mirja: Kansakunnan vaatettajat. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20864-7.

• Poutasuo, Tuula: Farkkukirja. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2006. ISBN 952-5591-69-7.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Farmarihousut.

• Denim Survival Guide
• Beavers, Matti Majava ja farkkujen tulo Suomeen
• Farkkukirjan arvostelu
• Farkut Ylen Elävässä Arkistossa