Esko Kalervo Hakkila (17. marraskuuta 1893 Lempäälä7. heinäkuuta 1953) oli suomalainen juristi, eduskunnan oikeusasiamies, korkeimman hallinto-oikeuden jäsen ja hallintoneuvos. Hän toimi myös Lakiasiain käsikirjan päätoimittajana vuosina 1924 ja 1929.

Hakkilan vanhemmat olivat maanviljelijä Johannes Oskari Hakkila ja Edla Kustaava Rapola. Hän pääsi ylioppilaaksi 1913, suoritti lakitieteen kandidaatin tutkinnon ja sai varatuomarin arvon 1921. Hän oli Pellervo-Seuran lainopillisen neuvontatoimiston apulaishoitajana 1921–1925 ja hoitajana 1925–1933 sekä maalaiskuntien kunnallistoimiston lakiasiain hoitajana 1922–1924. Hakkila oli eduskunnan oikeusasiamiehen varamiehenä 1930–1931 ja oikeusasiamiehenä 1932–1945 ja sen jälkeen korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvoksena 1946–1953.

Hakkila oli taiteenharrastaja. Hän on kirjoittanut Wäinö Aaltosen monografian Wäinö Aaltonen : elämää ja taidetta (1942). Esko ja Katri Hakkila lahjoittivat vuonna 1953 yhteensä 12 taidemaalari Mikko Oinosen teosta Hämeenlinnan taidemuseoon.[1]

Esko Hakkila oli naimisissa vuodesta 1921 hovioikeuden auskultantti Katri Caseliuksen kanssa.

Teoksia

Lähteet

Viitteet

  1. Virpi Harju ja Helka Ketonen: Valtakunnallinen taidekokoelmaprojekti Valtion taidemuseo. Arkistoitu 10.6.2007. Viitattu 1.8.2010.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.