Erja Dammert (s. 2. joulukuuta 1955 Helsinki) on suomalainen dokumenttielokuvaohjaaja ja psykoterapeutti.[1][2]
Hän oli DocPoint-festivaalin taiteellinen johtaja vuodet 2012–2013.[3] Dammert on myös työskennellyt lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä elokuvissa muun muassa apulaisohjaajana ja tuotantopäällikkönä. Hän on myös leikannut, äänittänyt ja dramatisoinut lyhytelokuvia. Vuonna 2004 hän voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon elokuvalla Sotalapset. Se tuotti Jussi-palkinnon myös parhaasta leikkauksesta.
Dammertille myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2018[4].
|