Arvo Ylinen vuonna 1944.

Arvo Albin Johannes Ylinen (5. maaliskuuta 1902 Yläne27. heinäkuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen lentokoneinsinööri ja lentotekniikan ja rakennusstatiikan professori.[1]

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylisen isä oli herastuomari Juho Ylijaakkola ja äiti Sofia Emerentia Uusitalo. Hänen toinen puolisonsa vuodesta 1934 oli lääketieteen lisensiaatti Lea Maria Hietarinta (1906–1996); heidän lapsiaan ovat Jaakko Ylinen, Maarit Inbar, Juhana Ylinen ja Jouni Ylinen.[1]

Ylinen tuli ylioppilaaksi vuonna 1923 Turun suomenkielisestä lyseosta. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1930 TKK:n Rakennusosastolta arvosanalla "oivallisesti", mikä oli tuolloin hyvin harvinaista. Samana vuonna hän suoritti TKK:n sotateknisen osaston loppututkinnon. Hän opiskeli lentokoneinsinööriksi Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa eli Berliinin teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1930-31. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi TKK:ssa vuonna 1938. Väitös oli ensimmäinen lentokonetekniikan alan väitöstutkimus Suomessa.

Ylinen siirtyi Valtion lentokonetehtaan palvelukseen Suomenlinnaan, jossa hän toimi ensin suunnitteluinsinöörinä 1932–1933. Pian hän yleni ja toimi piirustuskonttorin päällikkönä 1933–1934. Hän toimi tehtaan pääkonstruktorina 1934–1937 ja teknillisenä johtajana 1937–1940. Hän oli tehtaan neuvotteleva insinööri 1940–1949. Hän teki opintomatkoja Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Ylisestä tuli ensimmäinen TKK:n lentotekniikan professori vuonna 1940 ja tässä toimessa hän jatkoi vuoteen 1956 asti. Hän toimi sen jälkeen rakennusstatiikan professorina 1956–1967 ja VTT:n Sillanrakennuksen laboratorion johtajana vuodet 1952–1956.

Ylinen toimi MATINEn (Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta) puheenjohtajana sen ensimmäiset 4 vuotta (1961–1965). Hän sai lukuisia palkintoja ja laati alaltaan monia julkaisuja. Hänen julkaisemistaan kirjoista ehkä merkittävin on Kimmo- ja lujuusoppi I–II, jotka ilmestyivät vuosina 1948–1950. Teoksesta julkaistiin toinen tarkistettu painos 1965–1970.

Ylinen oli sotilasarvoltaan insinöörieverstiluutnantti.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 845. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]