Vatikaanin eurokolikot ovat Vatikaanivaltiolle lyötyjä eurokolikoita. Vatikaani ei kuulu Euroopan unioniin, mutta se sopimusten myötä saa lyödä itselleen kolikoita. Kaikissa nykyisissä Vatikaanin kolikoissa on kuvattuna paavi Benedictus XVI, sitä aikaisemmin kolikoissa eli kuvattuna paavi Johannes Paavali II, mutta hänen kuolemansa ja ennen nykyisen paavin valintaa, on lyöty vaakunalla varustettuja sede vacante (suom. ”vapaa istuin”) -kolikkoja. Vatikaanin kolikot ovat harvinaisuutensa vuoksi erittäin suosittuja keräilijöiden keskuudessa. Kolikkoja on tehty viisi sarjaa.
Ensimmäisessä sarjassa kaikissa kolikoissa oli Johannes Paavali II sekä 12 tähteä.[1]
Johannes Paavali II:n kuoltua Vatikaani uusi kolikkonsa sedisvakanssin aikana. Kolikossa oli Camera Apostolican tunnus ja camerlengon vaakuna.[2]
Kun uusi paavi Benedictus XVI valittiin, uusittiin samalla myös Vatikaanin kolikot. Kolmannen sarjan kolikoissa on Benedictus XVI:n muotokuva ja 12 tähteä.[3]
Kun uusi paavi Franciscus valittiin tehtäväänsä, uusittiin myös Vatikaanin kolikot. Kaikissa kolikoissa on paavi Franciscuksen muotokuva siten, että yhden, kahden ja viiden sentin kolikossa on vasen profiili, 10, 20 ja 50 sentin kolikoissa etuprofiili ja muissa kolikoissa oikea profiili.[4]
Käytössä oleva viides sarja otettiin käyttöön 2017. Näissä on paavi Franciscuksen vaakuna.[5]
Vatikaanivaltion perustamisen 75-vuotisjuhla. Lyöntimäärä 85 000 kpl. | |
Kölnissä elokuussa 2005 järjestetyt 20. maailman nuortenpäivät. Lyöntimäärä 100 000 kpl. | |
Sveitsiläiskaarti 500 vuotta. Lyöntimäärä 100 000 kpl. | |
Paavi Benedictus XVI:n 80-vuotispäivä. Lyöntimäärä 100 000 kpl. | |
Paavalin juhlavuosi – 2000 vuotta apostoli Paavalin syntymästä. Lyöntimäärä 100 000 kpl. | |
Kansainvälinen tähtitieteen vuosi. Lyöntimäärä 106 084 kpl. | |
Pappien vuosi Lyöntimäärä 115 000 kpl. | |
Lyöntimäärä 115 000 kpl. | |
Maailman perhetapaaminen 2012 Lyöntimäärä 115 000 kpl. | |
Maailman nuortenpäivät XXVIII Lyöntimäärä 94 000 kpl. | |
Lyöntimäärä 125 000 kpl. | |
Berliinin muurin murtumisen 25. vuosipäivä Lyöntimäärä 103 000 kpl. | |
Maailman perhetapaaminen 2015 Lyöntimäärä 122 000 kpl. | |
Armon vuosi Lyöntimäärä 90 000 kpl. | |
Corpo della Gendarmeria dello Stato della Città del Vaticanon 200-vuotisjuhla Lyöntimäärä 90 000 kpl. | |
Fátiman näkyjen 100-vuotisjuhla Lyöntimäärä 105 000 kpl. | |
Pietarin ja Paavalin kuoleman 1950-vuotisjuhla Lyöntimäärä 90 000 kpl. | |
Kulttuuriperinnön Euroopan vuosi Lyöntimäärä 86 000 kpl. | |
Padre Pion kuoleman 50-vuotisjuhla Lyöntimäärä 94 000 kpl. | |
Lateraanisopimusten 90-vuotisjuhla Lyöntimäärä 79 000 kpl. | |
Sikstuksen kappelin korjauksen 25-vuotisjuhla Lyöntimäärä ei tiedossa. |
|