Saara Cantell | |
---|---|
![]() Cantell Intian kansainvälisillä elokuvajuhlilla vuonna 2006. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 27. huhtikuuta 1968 |
Ammatti | elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja |
Ohjaaja | |
Tunnetuimmat ohjaukset | Kohtaamisia, Onneli ja Anneli |
Palkinnot | |
Kettu-palkinto (1995) |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Saara Susanna Cantell (s. 27. huhtikuuta 1968) on suomalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.[1]
Cantell väitteli taiteen tohtoriksi Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta toukokuussa 2011 aiheenaan lyhytelokuvan kerrontakeinot.[2]
Cantellin elokuvia on palkittu sekä kotimaisilla että kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Vuonna 2010 Cantell ja kuvaaja Marita Hällfors saivat elokuvataiteen valtionpalkinnon elokuvasta Kohtaamisia.[3] Cantell oli elokuvasta ehdolla myös parhaan ohjauksen Jussin saajaksi.[2] Tammikuussa 2014 Cantell teki suomalaista elokuvahistoriaa, kun elokuvateattereissa oli yhtä aikaa kaksi hänen ohjaamaansa pitkää elokuvaa, Ainoat oikeat ja Onneli ja Anneli, joista molemmat ylittivät 100 000 katsojan rajan.[4]
Vuosina 1999–2004 Cantell toimi Voima-lehden kolumnistina. Vuosina 2012–2014 hän teki radiokolumneja Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmaan.[5] Vuosina 2008–2011 Cantell oli Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsen kaudella 2013–2015.[6] Cantell oli toinen Salattujen elämien alkuperäisroolittajista.[7]
|
|