Pentti Vihtori Holappa (11. elokuuta 1927 Ylikiiminki – 10. lokakuuta 2017 Helsinki[1]) oli suomalainen prosaisti ja runoilija, joka palkittiin vuonna 1998 Finlandia-palkinnolla. Holappa toimi 1972 kulttuuriministerinä SDP:n mandaatilla Rafael Paasion toisessa hallituksessa. Holappa oli Ajankohta-lehden päätoimittaja 1967–1968, ja hänellä oli elämänkumppaninsa Olli-Matti Ronimuksen kanssa Helsingin Fredrikinkadulla Kampintorin antikvaarinen kirjakauppa Holappa & Ronimus.
Kirjailijan muu tuotanto sisältää runokokoelmia, novelleja, esseitä ja romaaneja. Omien teosten lisäksi Holapan tuotanto käsitti suomennoksia ranskan- ja englanninkielisestä kirjallisuudesta, kuten Claude Simonin romaanin Flanderin tie ja Samuel Beckettin näytelmiä.
Nuoruus
Pentti Holappa syntyi vuonna 1927 Ylikiimingissä. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Matti Holappa ja kutoja Aino Isoviita.[2] Hänen isovanhempansa kasvattivat kuitenkin hänet Ikaalisissa. Isä oli hylännyt perheen hieman ennen Pentin syntymää, eikä yksinhuoltajaäiti pystynyt elättämään kolmea pientä lastaan kutojana Tampereella.[3]
Kansakoulun jälkeen Pentti muutti äitinsä luokse Tampereelle. 18-vuotiaana hän sai työpaikan Helsingin Akateemisen Kirjakaupan varastolta. Hän opiskeli omatoimisesti ruotsia ja yleni myyjäksi.[3]
Ura
Holapan ensimmäinen teos oli runokokoelma Narri peilisalissa, joka julkaistiin vuonna 1950. Seuraavat teokset olivat novellikokoelma Peikkokuninkaat (1952), runokokoelma Maan poika (1953) ja romaani Yksinäiset (1954).[3] Holappa sai varhaisimmat vaikutteensa ranskalaisilta eksitentialistikirjailijoilta, erityisesti Jean-Paul Sartrelta ja Albert Camus’lta. Yksinäisiä voidaankin pitää Camus’n Sivullisen suomalaisena muunnelmana.[2]
Holappa oli vuosina 1953–1956 vapaana kirjailijana, vuosina 1956–1959 mainostoimittajana ja vuosina 1959–1961 Kauppamainos Oy:n apulaisjohtajana. Hän toimitti 1950-luvulla myös radikaalien nuorten kulttuurivaikuttajien Välikysymys-lehteä.[2]
Holappa tiedosti jo nuorena homoseksuaalisuutensa. Hän tutustui vuonna 1953 Olli-Matti Ronimukseen, jonka kanssa hän muutti myös yhteen. He asuivat 1950-luvulla muutamia kertoja Ranskassa, missä he opettelivat ranskan kielen. Ranskalaismaisemat ovat voimakkaasti läsnä Holapan runokokoelmissa Lähellä (1957) ja Katsokaa silmiänne (1959), novellikokoelmissa Muodonmuutoksia (1959) sekä romaanissa Tinaa (1961).[3]
Holappa ja Ronimus muuttivat syksyllä 1961 neljäksi ja puoleksi vuodeksi Pariisiin. Siellä he alkoivat suomentaa ranskalaista uutta romaania. Ensimmäisenä valmistui vuonna 1963 Claude Simonin Flanderin tie. He käänsivät myös muun muassa Alfred Jarryn näytelmän Kuningas Ubun ja useita Samuel Beckettin näytelmiä. Holappa toimi hetken Helsingin Sanomien Pariisin-kirjeenvaihtajana ja kirjoitti neljännen romaaninsa Perillisen ominaisuudet (1963).[3]
Palattuaan Suomeen vuonna 1966 Holappa perusti kulttuuri- ja mielipidejulkaisu Ajankohdan, jossa oli tarkoitus tuulettaa sisäänpäinlämpiävää suomalaista elämänmuotoa. Lehteen pystyi kirjoittamaan monia eri tavoin ajattelevia tai uusia kirjoittajia. Noin vuoden toiminnan jälkeen Ajankohta jouduttiin lakkauttamaan talvella 1968 kustannussyiden takia. Tämän jälkeen Holappa kiinnitettiin Helsingin Sanomien kulttuuriosaston kolumnistiksi. Hän kirjoitti vakiopalstoille kymmenen vuoden ajan.[2]
Holapan poliittinen aktiivisuus alkoi 1960-luvun puolivälissä SDP:ssä. Helsingin Sanomien kolumneissaan hän käsitteli usein ajankohtaisia asioita.[3] Holappa oli helmikuussa syyskuuhun 1972 jopa Paasion vähemmistöhallituksen kulttuuriministerinä.[2] Kokemuksistaan politiikassa hän kirjoitti vuonna 1976 ilmestyneessä romaanissaan Pitkän tien kulkijat. Samana vuonna hän osti Olli-Matti Ronimuksen kanssa Kampintorin antikvaarisen kirjakaupan, jota he hoitivat runsaan 12 vuoden ajan.[3]
Holappa julkaisi vuonna 1979 runokokoelman Viisikymmentäkaksi. Se oli hänen ensimmäinen runokokoelmansa kahteenkymmeneen vuoteen. Holapan uudistuneen ilmaisun vakiinnutti runokokoelma Pitkiä sanoja (1980). Tämän jälkeen Holapalta on ilmestynyt vielä yli kymmenen runokokoelmaa. Niistä Savun havua ja Sormenjälkiä tyhjässä olivat Finlandia-palkinto-ehdokkaina ja Ankkuripaikka palkittiin Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnolla.[3]
1990-luvulla ilmestyivät päiväkirjaa, esseetä ja muisteluja yhdistävät Ajan nuolet (1990) ja Jokapäiväistä aikaa (1995). Samoja teemoja käsitteli edelleen vuonna 2004 ilmestynyt Sotapäiväkirja. Lisäksi 1990-luvulla hän kirjoitti näytelmän Adieu!, jota esitettiin Kansallisteatterissa, ja romaanit Kansliapäällikkö (1996) ja Ystävän muotokuva (1998). Ystävän muotokuva oli hänen 1990-luvun pääteoksensa, ja siinä hän yhdisteli sensuelleja kuvastoja ja avointa homoeroottisuutta. Romaani toi Holapalle Finlandia-palkinnon[2] ja Seta ry:n Asiallisen tiedon omena -palkinnon.[4] Se kuitenkin herätti myös kohua seksuaaliaktien tarkasta kuvauksesta.[3]
Holappa on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle puolisonsa Olli-Matti Ronimuksen viereen.
Tunnustukset
Holappa sai Finlandia-palkinnon lisäksi Kirjallisuuden valtionpalkinnon vuosina 1951 ja 1981, Suuren Suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon 1984, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon 1995, Tanssiva karhu -runopalkinnon 1995 ja Varjo-Finlandian vuonna 1999.
Suomi
