Jumalolento, myös jumaluus tai jumala, on persoonalliseksi käsitetty yliluonnollinen olento, jonka uskotaan hallitsevan esimerkiksi luonnonvoimia tai ihmisten kohtaloita.[1] Naispuolisia jumalolentoja kutsutaan jumalattariksi. Yksijumalaisten uskontojen kaikkivaltiasta jumalolentoa kutsutaan Jumalaksi isolla alkukirjaimella.
Teismi on uskoa persoonalliseen jumalaan. Monoteismi eli yksijumalaisuus on uskoa vain yhteen Jumalaan. Monoteistisiä uskontoja ovat esimerkiksi kristinusko, islam ja juutalaisuus. Polyteismi on monijumalaisuutta, josta esimerkki on hindulaisuus. Panteismi tarkoittaa uskoa siihen, että jumaluus on kaikessa ja kaikkialla. Uskonnollisessa monismissa uskotaan siihen, että maailmankaikkeutta hallitsee persoonaton voima. Ateismi kieltää kaikki jumalat.[2]
Jumalat on hahmotettu ihmisenkaltaisina, eläimenkaltaisina, kasvinkaltaisina, tai luonnonkaltaisina, kuten taivaana, vuorena tai tuulena. Joidenkin kulttuurien, kuten muinaisen Egyptin, jumala saattoi ottaa erilaisia hahmoja, kuten naisen, lehmän, temppelinkaton ja taivaan.[3]
Etenkin yksijumalaisten uskontojen Jumala on täysin erilainen, ”toinen”, kuin ihminen. Ihmisenkin kaltaiset jumalat ovat yli-inhimillisiä: he ovat esimerkiksi kuolemattomia, tai ainakin he voivat liikkua elämän ja kuoleman välillä.[3]
Jumala voi olla mies- tai naispuolinen, tai androgyyni. Joidenkin kulttuurien jumalat jaetaan ”vanhaan” ja ”nuoreen” jumalten sukupolveen, joskus jopa kolmeen sukupolveen. Jumala voi edustaa jotain tiettyä ammattia tai muuta yhteiskunnallista toimintoa, kuulua johonkin tiettyyn paikkaan ja olla jossain asemassa muihin jumaliin nähden. Monijumalaisten uskontojen jumalat muodostavat keskenään rikkaan suhdeverkoston, jossa jokaisella jumalalla on oma paikkansa.[3]
Jumalat viestivät ihmisille esimerkiksi puheellaan, toiminnallaan, kuvansa kautta tai musiikin välityksellä. Ihmiset viestivät jumalille esimerkiksi rukoilemalla, vannomalla valoja, tai jumalankuvan kautta. Mystisen kokemuksen kautta ihminen voi saada yhteyden jumalaan. Jumalia kuvataan taiteen kautta tai jäljittelemällä heitä esimerkiksi näytelmässä tai tanssissa. Jotkin uskonnot, kuten islam, tosin kieltävät jumalankuvien tekemisen.[3]
Paikka, jossa jumalan tai hänen kuvansa katsotaan olevan, on pyhä.[3]
Jumaluuksien olemus on kulttuurisidonnaista.[4]
Arkaaisten metsästäjäkulttuurien monet jumaluudet ovat esi-isiä, taivaan ja tähtien jumalia sekä äitijumalattaria, mutta ennen kaikkea eläimiin liittyviä, kuten eläinhahmoisia sankareita tai eläinten valtiaita.[4]
Maanviljelijäkulttuureissa jumaluudet ovat usein elämän antajia ja kasvien jumalia, tai säänjumalia, jotka hedelmöittävät maan jumalattaren. Kuoleman ja ylösnousemuksen jumalat symboloivat kasvien lisääntymisen kiertokulkua. Esi-isät ja kulttuurisankarit ovat jumalia, jotka keksivät viljelyskasvit.[4]
Paimenkulttuureissa ylimpiä jumaluuksia ovat usein taivaan ja sään jumalat. Myös eläinlaumoihin liittyviä jumalia kunnioitetaan.[4]
Kehittyneemmät kulttuurit ovat luoneet hyvin monipuolisia ja hierarkkisia pantheoneja eli jumalten luetteloita, jotka heijastavat valtion erilaisia toimintoja.[4]
Kosmisessa typologiassa jumaluudet luokitellaan sijaintinsa mukaan. Esimerkiksi antiikin kreikkalaisten jumalat ja jumalattaret asuivat joko Olympiassa, tai maan pinnalla tai alla. Varhaiset šintolaiset myytit kertovat taivaan kameista eli jumalolennoista ja maan kameista. Indoeurooppalaisten kansojen jumalat asuvat joko taivaassa, ilmassa tai maassa. Mesopotamian muinaisissa kulttuureissa jumalilla oli luonnonvoimiin liittyviä tehtäviä, kuten taivaidenjumala Anilla, myrskynjumala Enlilillä, ja maan ja vesien herralla Enkillä.[5]
Sosiaalisen funktionsa mukaisesti jumaluudet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin:[6]