Joachim Frank | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 12. syyskuuta 1940 Siegen, Saksa |
Koulutus ja ura | |
Tutkimusalue | Biokemisti |
Palkinnot |
![]() |
Joachim Frank (s. 12. syyskuuta 1940 Siegen, Saksa[1]) on saksalais-yhdysvaltalainen biofyysikko. Hänet tunnetaan erityisesti proteiinien elektronimikroskooppitutkimuksista. Frankille myönnettiin Nobelin kemianpalkinto vuonna 2017 yhdessä Jacques Dubochetin ja Richard Hendersonin kanssa biomolekyylien rakenteen tutkimisesta korkean resoluution kryoelektronimikroskopian avulla.[2][3]
Frank väitteli tohtoriksi Münchenin teknillisestä yliopistosta vuonna 1970 aiheenaan hiilikalvojen järjestäytyminen. Väitöstutkimuksistaan hänelle myönnettiin Harkness Fellowship -stipendi, jonka avulla hän pääsi tutkijaksi NASAn Jet Propulsion Laboratoryyn. Tämän jälkeen vuosina 1970–1972 Frank toimi tutkijana muun muassa Kalifornian yliopistossa, jossa hän erikoistui elektronimikroskopiamenetelmiin ja erityisesti elektronimikroskopiakuvien kuvankäsittelyyn, ja Cornellin yliopistossa. Vuosina 1973–1975 hän oli tutkijana Cambridgen yliopistossa. Oltuaan kaksi vuotta Cambridgessa Frank sai kutsun Wadsworth Centeriin. Siellä hän kehitti laskennallisen tietokonemallin, jonka avulla proteiinien elektronimikroskooppikuvista saatiin aikaiseksi tarkka kaksiulotteinen malli. Menetelmä valmistui vuonna 1981. Tämän jälkeen Frank paransi mallia siten, että proteiinista oli mahdollista muodostaa kolmiulotteinen malli elektronimikroskooppikuvien avulla. Ensimmäisen mallin ribosomista hän julkaisi vuonna 1985. Wadsworth Centerissä Frank toimi vuoteen 1998 asti. Vuonna 1997 hän aloitti tutkimusprofessorina New Yorkin yliopistossa ja vuodesta 2008 Columbian yliopistossa.[1][3][4] Frank on saanut kryoelektronimikroskopiatutkimuksistaan useita tunnustuksia, muun muassa Benjamin Franklin -mitalin vuonna 2014[5] ja Wiley-palkinnon biolääketieteissä vuonna 2017 yhdessä Richard Hendersonin ja Marin van Heelin kanssa[6].
|