Jean Baudrillard
Jean Baudrillard vuonna 2004.
Jean Baudrillard vuonna 2004.
Henkilötiedot
Syntynyt29. heinäkuuta 1929
Reims, Ranska
Kuollut6. maaliskuuta 2007 (77 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansalaisuus ranskalainen Ranska
Koulutus ja ura
Tutkimusalue filosofia, sosiologia

Jean Baudrillard (29. heinäkuuta 1929 Reims, Ranska6. maaliskuuta 2007 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen sosiologi, filosofi ja yhteiskuntateoreetikko. Hänen nimensä liitetään usein postmodernismiin ja jälkistrukturalismiin. Hän saavutti maailmanmainetta radikaalina mediakriitikkona sekä kulutusyhteiskuntaan kriittisesti suhtautuneena ajattelijana.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baudrillard syntyi Reimsissa Ranskassa. Hän opiskeli Sorbonnessa aluksi saksan kieltä, myöhemmin filosofiaa ja sosiologiaa. Hän on kääntänyt ranskaksi muun muassa Peter Weissia ja Bertolt Brechtiä. Vuosina 1958–1966 hän opetti saksaa lukioluokkalaisille. Vuonna 1966 hän pääsi Henri Lefebvren assistentiksi ja sai valmiiksi sosiologian alaan kuuluvan väitöskirjansa Le système des objets (1968, 'Esineiden systeemi'). Hän opetti sosiologiaa eri oppilaitoksissa Pariisissa ja Yhdysvalloissa.

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baudrillardin tunnetuimmat teokset ovat La société de la consommation, ses mythes, ses structures (1970, 'Kulutusyhteiskunta, sen myytit ja rakenteet'), Pour une critique de l’Economie politique du Signe (1972, 'Merkin poliittisen ekonomian kritiikki'), Le Miroir de la Production ou l’illusion critique du matérialisme historique (1973, 'Tuotannon peili eli historiallisen materialismin kriittinen illuusio'), L’échange symbolique et la mort (1976, 'Symbolinen vaihto ja kuolema'), Simulacres et simulation (1981, 'Simulakrumit ja simulaatio') ja Amérique (1986, suom. Amerikka, 1991).

Patafyysikko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baudrillard kyseenalaisti totunnaiskäsityksiä ja tuli siihen tulokseen, että kääntämällä asiat päälaelleen niissä alkaakin olla mieltä. Monilla provokatorisilla kirjoituksillaan hän on ansainnut patafysiikan satraapin arvonimen. Hän on kirjoittanut poleemisia artikkeleita muun muassa terrorismista ja Persianlahden sodasta: La guerre du Golfe n’a pas eu lieu (1991, 'Persianlahden sotaa ei käyty') ja L’esprit du terrorisme (2002, suom. Terrorismin henki).

Baudrillardin kriitikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baudrillardin kirjoituksia on arvostellut Alan Sokal, joka pitää hölynpölynä Baudrillardin väitettä, ettei todellisuutta ole olemassa.[2] Douglas Kellner, joka kirjoitti vuonna 1989 teoksen Jean Baudrillard. From Marxism to Postmodernism and Beyond, muutti mieltään kirjassaan Mediakulttuuri, jossa hän katsoo ajan ajaneen ohi Baudrillardin ajattelusta, vaikka se vielä 1980-luvulla oli piristävän ärsyttävää.[3] Sam Harris arvosteli Baudrillardin näkemystä, että amerikkalaiset eli "röyhkeä mahti" sai sitä mitä halusikin, kun islamilaiset terroristit tekivät syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvalloissa.[4][5]

Pääteokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Katso: Le philosophe et sociologue Jean Baudrillard est mort (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Sokal, Alan D. & Bricmont, Jean: Fashionable Nonsense: Postmodern Intellectuals' Abuse of Science. New York: Picador, 1998. ISBN 0-312-19545-1. (englanniksi)
  3. Luvun 9, Nykyisyyden selvittäminen tulevaisuuden perusteella: Baudrillardista kyberpunkiin, s. 334 – 365 suom. Heini Kaihu. Kellner, Douglas: Mediakulttuuri. (Media Culture: Cultural Studies, Identity and Politics between the Modern and the Post-modern, 1995.) Suomennos: Riitta Oittinen ja työryhmä. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-027-9.
  4. Harris 2007, s. 126
  5. Baudrillard 2006, Terrorismin henki

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]