Ilmari Rikhard Taipale (18. toukokuuta 1928 Tampere22. maaliskuuta 2008 Porvoo) oli suomalainen keskimatkojen juoksija ja kestävyysjuoksija. Hän edusti seuroja Siikaisten Sisu, Rosenlewin Urheilijat -38 ja Helsingin Kisa-Veikot ja häntä valmensi Olli Virho.

Taipale sijoittui neljänneksi 1 500 metrillä Brysselin EM-kilpailuissa 1950 ajalla 3.50,4. Helsingin olympialaisissa 1952 hän oli 5 000 metrillä kahdestoista ajalla 14.40,0[1]. Melbournen olympialaisissa 1956 hän putosi samalla matkalla alkuerissä. Hän voitti uransa aikana kaikkiaan 11 maaottelujuoksua.

Taipale juoksi 1. tammikuuta 1954 São Paulon yöjuoksussa kahdeksanneksi.[2]

Taipale voitti yhteensä 19 aikuisten Suomen mestaruutta. Hänen lisäkseen vain Paavo Nurmi on voittanut miesten Suomen mestaruuden sekä 800, 1 500 että 5 000 metrillä. Taipale voitti Suomen mestaruuden myös maastojuoksun henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa sekä 4 × 800 ja 4 × 1 500 metrin viesteissä. Hän rikkoi uransa aikana kahdeksan Suomen ennätystä, muun muassa Paavo Nurmen nimissä olleen mailin SE:n heinäkuussa 1950 ajalla 4.09,4[3] ja Taisto Mäen hallussa olleen 5 000 metrin Suomen ennätyksen 1955 – niin Nurmen kuin Mäenkin tulokset olivat aikanaan olleet maailmanennätyksiä. Vuonna 1951 hän juoksi 1 500 metrillä uuden Suomen-ennätyksen 3.47,8 ja 2 000 metrin SE:n 5.14,6[4].

Kalevan kisojen mitalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1953, s. 363. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1952.
  2. Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1955, s. 343. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  3. Mannerla, Einari: Mitä Missä Milloin 1951, s. 321. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  4. Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 352. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]