Habsburgien monarkia (saks.Habsburgermonarchie) tai Habsburgien valtakunta (saks.Habsburgerreich) on historioitsijoiden käyttämä epävirallinen yhteisnimi niille maille ja maakunnille, jotka olivat Habsburg-suvun nuoremman itävaltalaisen haaran hallinnassa vuoteen 1780 ja sen jälkeen Habsburg-Lothringen-suvun hallinnassa vuoteen 1918. Monarkia käsitti vuosisatojen ajan useita keskenään personaaliunionissa olleita valtioita sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella että sen ulkopuolella. Niillä oli yhteinen hallitsija, mutta muutoin ne olivat eri valtioita. Dynastisena pääkaupunkina oli Wien, paitsi vuosina 1583–1616 Praha.[2]
Monet Habsburg-suvun hallitsijat valittiin myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisareiksi, ennen kuin tämä keisarikunta vuonna 1806 lakkautettiin.[3][4] Habsburgien monarkiaa ei kuitenkaan voida samastaa keisarikunnan kanssa, sillä missään vaiheessa niiden alueet eivät olleet samat: Habsburgien monarkia käsitti alueita myös keisarikunnan ulkopuolella, ja toisaalta suurimmassa osassa keisarikuntaa keisarilla oli vain nimellinen ylivalta ja alueita hallitsivat muihin dynastioihin kuuluneet ruhtinaat. Habsburgien monarkia ei myöskään käsittänyt kaikkia alueita, joilla oli Habsburgien sukuun kuulunut hallitsija, sillä sen jälkeen, kun Kaarle V vuonna 1556 jakoi hallitsemansa maat kahden poikansa kesken, Espanjaa hallitsi saman suvun vanhempaan, espanjalaiseen haaraan kuulunut kuningas vuoteen 1700 saakka, mutta puhuttaessa Habsburgien monarkiasta kyseisenä aikana tarkoitetaan yleensä vain suvun nuoremman, itävaltalaisen haaran hallitsemia maita.
Alkuperä ja laajeneminen
Habsburg-suku on peräisin Habsburgin linnasta nykyisessä Sveitsissä, ja vuodesta 1279 lähtien se hallitsi Itävaltaa, niin sanottuja Habsburgin perintömaita. Suku nousi yleiseurooppalaisesti tärkeäksi mahtitekijäksi sen jälkeen, kun keisari Maksimilian I oli ensimmäisessä Wienin kongressissa vuonna 1515 sopinut avioliitosta ja adoptiosta.[2] Hänen adoptiopoikansa, Unkarin ja Böömin kuningas Ludvig II, kuoli vuonna 1526[2]Mohácsin taistelussaTurkkia vastaan, minkä jälkeen keisari Kaarle V:n nuorempi poika Ferdinand I valittiin Unkarin ja Böömin kuninkaaksi.[5]
Nimet
Monarkian alueista käytettiin eri vaiheissa seuraavia nimiä:
Habsburgien monarkia tai Itävallan monarkia (1526–1804). Tämä oli epävirallinen, mutta omana aikanaankin hyvin yleisesti käytetty nimi. Habsburgien hallinnassa olleilla alueilla ei ollut virallista yhteisnimitystä. Nimityksellä ”Habsburgien monarkia” voidaan kuitenkin viitata myös koko ajanjaksoon 1276–1918, jolloin Habsburgit hallitsivat Itävaltaa, alkujaan herttuoina, sitten arkkiherttuoina ja lopulta vuodesta 1804 keisareina.
Itävalta-Unkari tai Itävalta-Unkarin keisarikunta (1867–1918). Tämä oli valtakunnan virallinen nimi. Epävirallisesti siitä käytettiin usein myös nimityksiä Tonavan monarkia (saks.Donaumonarchie) tai kaksoismonarkia (saks.Doppel-Monarchie).
Kruununmaat (saks.Kronländer, 1849–1918). Tätä nimitystä käytettiin vuodesta 1849 lähtien kaikista Itävallan, myöhemmin Itävalta-Unkarin eri osista. Unkarin kuningaskuntaa ei pidetty ”kruununmaana” enää Itävalta-Unkarin muodostamisen jälkeen 1867, minkä vuoksi ”kruununmailla” tarkoitettiin niitä kuningaskuntia ja maita, jotka olivat edustettuina Keisarillisessa neuvostossa (Die im Reichsrate vertretenen Königreiche und Länder).
Keisarikunnan unkarilaiseen osaan kuuluneita alueita kutsuttiin ”Pyhän Tapanin pyhän Unkarin kruunun maiksi” tai ”Pyhän Tapanin kruunun maiksi” (saks.Länder der Heiligen Stephans Krone). Böömiä taas kutsuttiin ”Pyhän Venceslauksen kruunun maiksi” (saks.Länder der Wenzels-Krone).
Valtakunnan eräiden pienempien alueiden nimiä olivat:
Itävaltalaiset maat (saks.Österreichisce Länder) tai ”Itävallan arkkiherttuakunnat” (saks.Erzherzogtúmer von Österreich) – maat Enns-joen ylä- ja alapuolella (saks.ober und unter der Enn, 996–1918). Tämä on historiallinen nimi nille Itävallan arkkiherttuakunnan osille, joista 12. marraskuuta 1918, keisari Kaarle I:n luovuttua kruunusta, muodostettiin nykyinen Itävallan tasavalta.
Perintömaat (saks.Erblande tai Erbländer), joista keskiajalta vuoteen 1849 tai 1918 saakka käytettiin myös nimityksiä Itävallan perintömaat (saks.Österreichische Erblande) tai saksalaiset perintömaat. Ahtaammassa mielessä näitä olivat Habsburgien ”alkuperäiset” itävaltalaiset alueet, joihin luettiin myös Krain, mutta ei Galitsiaa, italialaisia alueita eikä Itävallan Alankomaita. Laajemmassa mielessä, alkujaan vuodesta 1526 ja lopullisesti vuodesta 1620 tai 1627 lähtien, perintömaihin luettiin myös Böömin kruunun maat. Vuoden 1849 perustuslailla tämä nimitys korvattiin termillä ”kruununmaat”, mutta vanhaa nimeä käytettiin usein tämän jälkeenkin. Perintömaihin kuului myös monia pieniä alueita, jotka olivat esimerkiksi ruhtinas-, herttua- tai kreivikuntia, ja niistä joidenkin nimet esiintyivät Habsburg-hallitsijoiden titulatuurissa.
Alueet
Habsburgien monarkian alueen laajeneminen
Habsburgien hallitsemat alueet vaihtelivat eri aikoina, mutta sen keskeisimmän ja pysyvimmän osan muodostivat seuraavat:
Perintömaat, jotka käsittivät suurimman osan nykyistä Itävaltaa ja Sloveniaa sekä alueita koillis-Italiassa sekä ennen vuotta 1797 myös kaakkois-Saksassa. Vuonna 1779 näihin liitettiin Innin neljännes Baijerissa ja vuonna 1803 Trenton ja Brixenin hiippakunnat. Napoleonin sodissa monet osat perintömaista menetettiin, mutta Vorlandea lukuun ottamatta ne kaikki saatiin takaisin rauhassa 1815 samoin kuin myös Salzburgin arkkihiippakunta, joka oli vuosina 1805–1809 jo ollut väliaikaisesti yhdistettyinä perintömaihin. Perintömaihin kuuluivat:
Istria, josta suurin osa tosin kuului vuoteen 1797 saakka Venetsian tasavallalle
Görz ja Gradisca
Tirolin herttuakunta, joskin vuoteen 1803 saakka Trenton ja Brixenin piispat hallitsivat Etelä-Tirolia
Ulompi Itävalta, jota yleensä hallittiin Tirolin yhteydessä ja johon kuuluivat:
Vorarlberg, oikeastaan joukko maakuntia, jotka yhdistettiin vasta 1800-luvulla
Vorlande, joukko alueita Breisgaussa ja muualla Lounais-Saksassa; menetettiin 1801, joskin niihin kuulunut Sundgaun territorio Alsacessa oli menetetty jo vuonna 1648
Böömin kruununmaat, joihin alun perin kuului viisi maata: Böömi, Määri, Sleesia sekä Ylä- ja Ala-Lusatia. Keisari Ferdinand I valittiin Böömin kuninkaaksi 1526.
Suurimman osan Sleesiasta valloitti Preussi vuosina 1740–1742, ja jäljelle jäänyttä osaa Itävallan Sleesiaa, hallittiin Ylä- ja Ala-sleesian herttuakuntana
Unkarin kuningaskunta. Osmanien valtakunta ja sen vasallivaltio, Transilvanian ruhtinaskunta, valloittivat kaksi kolmasosaa Unkarin keskiaikaiseen kuningaskuntaan kuuluneista alueista, kun taas Habsburgien alueisiin kuuluivat vain sen läntisin ja pohjoisin osa, joita virallisesti edelleen sanottiin Unkarin kuningaskunnaksi. Vuonna 1699, Osmanien ja Habsburgien sotien päätyttyä, laajempi osa Unkarin keskiaikaisen kuningaskunnan alueista siirtyi Habsburgeille ja vuonna 1718 vielä lisää alueita, mutta osa Unkarin keskiaikaisista alueista, varsinkin Savan ja Tonavan eteläpuoliset, pysyivät osmanien hallinnassa.
Europa regina, Habsburgien hallitseman Euroopan symboliSotilasraja, jossa sotilaat puolustivat valtakuntaa Osmanien Turkkia vastaan, 1756
Eri aikoina Habsburgien hallinnassa olivat myös seuraavat maat, osa niistä suvun muiden jäsenten alaisuudessa:
Näiden alueiden rajat vaihtelivat edellä ilmoitettuna ajanjaksona, ja joitakin niistä hallitsivat Habsburgin suvun muut jäsenet kuin suvun päämies. Habsburgeille kuului myös Pyhän Rooman keisarin arvo vuosina 1438–1740 ja uudestaan 1745–1806.
Monarkian ominaispiirteet
Habsburgien monarkian alueet eivät koskaan muodostaneet yhtä maata, vaan jokaista maakuntaa hallittiin eri tavalla. Ennen 1600-luvun puoliväliä ne eivät aina edes olleet saman henkilön hallinnassa, vaan suvun nuoremmat jäsenet hallitsivat usein joitakin osia Perintömaista. Maria Teresian ja varsinkin hänen poikansa Joosef II:n aikana 1700-luvulla valtakunnalle yritettiin luoda keskitetty hallinto, mutta monet heidän uudistuksensa peruutettiin, kun varsinkin Joosefin radikaalimmat toimenpiteet saivat osakseen laajaa vastustusta. Varovaisemmassa muodossa yhtenäistämistä kuitenkin jatkettiin Ranskan vallankumouksen aikoina ja sitä seuranneena Metternichin pitkänä valtakautena.
Vuodesta 1849 lähtien pyrittiin entistä määrätietoisemmin keskitettyyn hallintoon sen jälkeen, kun vuonna 1848 oli valtakunnan monissa osissa esiintynyt vallankumousyrityksiä. Silloin ministerit yrittivät ensimmäisen kerran muuttaa monarkian keskitetyksi byrokraattiseksi, Wienistä käsin johdetuksi valtioksi. Erityisesti Unkarin kuningaskunta lakkasi olemasta erillinen kokonaisuus, ja se jaettiin moniin piirikuntiin. Habsburgien hävittyä vuosien 1859 ja 1866 sodat tästä politiikasta luovuttiin ja erinäisten muutamia vuosia kestäneiden kokeilujen jälkeen päädyttiin vuonna 1867 kuuluisaan Itävalta-Unkarin kompromissiin, jossa muodostettiin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Unkari sai itsenäisyytensä ja oman parlamenttinsa, ja sillä oli Habsburgien muiden maiden kanssa vain yhteinen hallitsija sekä yhteinen ulko- ja sotilaspolitiikka. Vaikka myös Habsburgien ei-unkarilaisilla mailla, joita usein, joskin virheellisesti, nimitettiin ”Itävallaksi”, oli oma keskusparlamenttinsa (valtakunnanneuvosto, Reichsrat) ja ministeriöt, niitäkään ei voitu pitää aidosti yhtenäisenä valtiona, mikä osoitti jo niiden virallinen nimi ”Valtakunnanneuvostossa edustetut kuningaskunnat ja maat”. Kun Itävalta-Unkarin miehittämänä kauan ollut Bosnia ja Herzegovina lopulta virallisestikin liitettiin valtakuntaan vuonna 1908, sitä ei yhdistetty valtakunnan kumpaankaan puoliskoon, vaan sitä hallitsi niiden yhteinen valtiovarainministeriö.
Itävalta-Unkari romahti eri kansallisuuksien välisten ratkaisemattomien kiistojen seurauksena, jotka huipentuivat valtakunnan hävitessä ensimmäisessä maailmansodassa. Seuranneissa rauhansopimuksissa laajoja alueita luovutettiin Romanialle ja Italialle sekä myös uusille valtioille: Puolalle ja Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnalle (myöhemmälle Jugoslavialle). Samalla muodostettiin eräistä Itävalta-Unkariin kuuluneista alueista Tšekkoslovakia. Itävaltaan kuuluviksi jäivät vain entisten Perintömaiden saksankieliset alueet, ja Unkariin vain vanhan kuningaskunnan unkarilaiset keskiosat.
Habsburgien alueet Habsburgien monarkian ulkopuolella
Habsburgien alueet vuonna 1700. Habsburgien monarkia merkitty keltaisella, suvun espanjalaisen haaran hallitsemat alueet punaisella.
Habsburgien monarkiaa ei tule sekoittaa muihin alueisiin, joita saman suvun jäsenet ovat eri aikoina hallinneet. Suvun vanhempi espanjalainen haara hallitsi Espanjaa ja useita muita alueita vuodesta 1516, kunnes tämä sukuhaara vuonna 1700 sammui. Eräs nuorempi sukuhaara hallitsi Toscanaa vuosina 1765–1801 ja uudelleen 1814–1859. Toscanasta välillä karkotettuna tämä sukuhaara hallitsi Salzburgia 1803–1805 ja Würzburgia 1805–1814. Toinen sukuhaara hallitsi Vorlandea 1803–1805 ja Modenan herttuakuntaa 1814–1859, kun taas Marie Louise, Napoleonin toinen puoliso ja Itävallan keisari Fransin tytär, hallitsi Parmaa 1814–1847. Lisäksi Meksikon toista keisarikuntaa hallitsi vuosina 1864–1867 Frans Joosefin veli Maksimilian I.
Hallitsijat
Habsburg
Maksimilian II, Pyhä Rooman keisari, ja hänen puolisonsa Maria lapsineen.
Kuuluisin Habsburgien valtakunnan myöhäisvaiheita käsittelevä romaani on Stefan ZweiginEilispäivän maailma.[6]
Lähteet
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Habsburg monarchy
Alan Sked: The Decline and Fall of the Habsburg Empire, 1815–1918, London: Longman, 1989.
Henry Wickham Steed ym.: A short history of Austria-Hungary and Poland. (({Julkaisija))}, 1914. Teoksen verkkoversio.
A. J. P. Taylor: The Habsburg monarchy, 1809–1918: a history of the Austrian Empire and Austria-Hungary, (London: Penguin Books. 2nd ed. 1964) excerpt and text search
.svg)
