Elämä ja ura
Manner varttui Viipurissa uskonnollisten isovanhempiensa hoidossa. Mannerin äiti Elsi Kukkonen kuoli hänen syntymänsä jälkeen. Isänsä Leo J. Mannerin Manner tapasi vasta aikuisena. Hänellä oli savolaisia, hämäläisiä ja suomenruotsalaisia sukujuuria, mutta hän koki itsensä viipurilaiseksi. Sodan vuoksi Manner joutui kuitenkin evakoitumaan Helsinkiin.[1]
Koulunkäynti oli Mannerille vaikeaa, eikä hän myöhemminkään iltaopiskelijana saanut lukiota suoritetuksi. Hän aloitti opinnot myös Taideteollisuuskoulussa, sillä hän tunsi alaan voimakasta vetoa, mutta työn ja iltakoulun vuoksi hän jätti opinnot. Myöhemmin hän otti kantaa kirjojensa kansisuunnitelmiin.[2]
Mannerin ensimmäinen runokokoelma Mustaa ja punaista ilmestyi jatkosodan aikana vuonna 1944. Runoissa heijastuivat sodan kokemukset ja Viipurin menetys.[1] Kokoelmasta on olemassa varhainen käsikirjoitusversio, jossa on Mannerin hahmottelema kansi ja hänen suunnittelemansa kirjan nimi Varjojen taistelu. Käsikirjoituksesta karsittiin julkaistaessa 33 runoa, mutta julkaistussa teoksessa on seitsemän runoa, joita ei ole käsikirjoituksessa. Marja-Leena Tuurna esittää ajatuksen, että kustannustoimittajan lisäksi tai sijasta kokoelmaan on voinut olla vaikuttamassa Mannerin isä Leo Manner, joka työskenteli kustannustoimittajana toisessa kustannusyhtiössä. Käsikirjoituksessa on myös runosuomennoksia.[2]
Vuonna 1949 ilmestyi Mannerin toinen kokoelma Kuin tuuli tai pilvi. 1950-luvulla Manner muutti Orivedelle vaatimattomiin oloihin. Siellä syntyi kolmas runokokoelma ja läpimurtoteos Tämä matka (1956), jota on pidetty Suomen sodanjälkeisen modernismin uranuurtajana. Vuonna 1957 ilmestyi proosakokoelma Kävelymusiikkia pienille virtahevoille. Kirjallisen läpimurron myötä Manner muutti Tampereelle, josta muodostui hänen pysyvä asuinpaikkansa. Kesäisin hän kirjoitti myös Kangasalla ja Ruovedellä. 1960-luvun puolivälistä lähtien hän vietti aikaa myös Espanjan Andalusiassa lähellä Málagaa.[1]
1940-luvun lopulla Manner aloitti kriitikkona Taiteen maailma -lehdessä. Hän kirjoitti kritiikkejä myös tamperelaisiin Kansan Lehteen (1956–1962) ja Aamulehteen (1962–1990). Manner myös suomensi kirjallisuutta; nuorempana viihdekirjallisuutta, myöhemmin muun muassa Georg Büchneriä, Yasunari Kawabataa, Hermann Hesseä, Václav Havelia, Konstantínos Kaváfista, Tomas Tranströmeriä, Oscar Parlandia ja William Shakespearen näytelmiä. Hän käänsi myös useita radiokuunnelmia ja näytelmiä teattereille.[1]
Manner kuoli pitkään sairastamaansa syöpään Hatanpään sairaalassa 73 vuoden iässä heinäkuussa 1995.[3] Hänet on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.[4] Kuvanveistäjä Mauno Kiviojan tekemä Mannerin pronssinen muistolaatta sijaitsee Tampereella Ojakatu 1:ssä, missä Manner asui vuodesta 1963 kuolemaansa saakka.[5] Vuonna 2015 Mannerin mukaan nimettiin aukio Tampereella Ojakadun ja Rongankadun risteyksessä.[6]
Suomen Kirjailijaliitto on vuodesta 1997 alkaen jakanut Eeva-Liisa Manner -runopalkintoa tunnustuksena ansioituneille runoilijoille. Helena Sinervo on kirjoittanut Mannerin elämän pohjalta romaanin Runoilijan talossa, joka sai Finlandia-palkinnon vuonna 2004. Vuonna 2005 perustettiin Eeva-Liisa Manner -seura.[7]
