| Anna-Maija Raittila | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. heinäkuuta 1928 Joensuu |
| Kuollut | 25. elokuuta 2012 (84 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Ammatti | kirjailija ja virsien sanoittaja |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Anna-Maija Raittila (vuodesta 1961 Nieminen; 23. heinäkuuta 1928 Joensuu – 25. elokuuta 2012 Helsinki) oli evankelisluterilaisen kirkon piirissä tunnettu kirjailija ja virsien sanoittaja.[1] Hän kirjoitti, suomensi ja toimitti yli 300 teosta.[2]
Raittilan vanhemmat olivat rakennusmestari Viljo Raittila (1890–1950) ja Kaisa o.s. Jokinen (1895–1955), puoliso vuodesta 1961 suomentaja Taisto Nieminen (1940–2000). Taiteilija Tapani Raittila ja teologi Pekka Raittila olivat Anna-Maija Raittilan veljiä.[3]
Koulutukseltaan Raittila oli teologian kandidaatti (1952). Hän toimi uskonnon ja psykologian opettajana, vuodesta 1967 vapaana kirjailijana ja suomentajana sekä vuodesta 1982 retriittien ohjaajana ja kouluttajana.
Päätyönsä Raittila teki vapaana kirjailijana – runoilijana –, ja hänet tunnettiin erityisesti virsistä. Hän oli mukana myös vuoden 1986 virsikirjauudistuksessa. Hän työskenteli vuosina 1973–1984 virsikirjakomiteassa.[2] Nykyisessä virsikirjassa on 22 hänen kirjoittamaansa virttä sekä 65 hänen kääntämäänsä ja 45 hänen uudistamaansa virttä.
Hän oli jäsenenä Ruotsin kirkon virsikirjan käännöstyöryhmässä vuosina 1994–2001 ja siinä on 181 hänen kirjoittamaansa, kääntämäänsä tai muokkaamansa virttä.[4]. Hän oli myös mukana tekemässä Ruotsin kirkon edellistä suomenkielistä virsikirjaa, joka ilmestyi 1972 (Ruotsin virsikirja: Kuninkaan käskystä toimitettu 1972).[5]
Hän sai Suomen evankelisluterilaisen kirkon Mikael Agricolan ristin vuonna 2007,[2] kun merkki myönnettiin ensi kertaa. Tämän lisäksi hänelle myönnettiin Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kunniatohtorin (honoris causa) arvo vuonna 1980 ja valtion kääntäjäpalkinto 1971.[2] Raittila sai vuonna 2003 Vuoden kristillinen kirja -palkinnon teoksestaan Vehnänjyvän päiväkirja 1963–1989.
Raittilan juuret olivat vanhoillislestadiolaisuudessa, mutta hän erosi siitä 1960-luvun kiistojen yhteydessä elämänsanalaisuuden haarautuessa erilleen. Hän palasi 2000-luvulla takaisin entiseen uskonyhteisöönsä.[6]
Raittilalla oli keskeinen rooli ekumeenisen Taizé-liikkeen ajatusten levittämisessä Suomeen 1970-luvulta lähtien. Hän toimi Sinapinsiemen-yhdistyksessä ja oli perustamassa Omenapuukylää Halikon Vartsalaan 1979. Morbackan yhteisö oli Omenapuukylän toiminnan jatkaja. Hän on kääntänyt lukuisia Taizé-liikkeen vaikutuksesta syntyneitä hymnejä ja lauluja (ns. Taizé-hymnejä).
Raittila asui vuodesta 1984 vuoteen 2008 Kaarinassa Morbackan hiljaisuuden yhteisössä, josta muutti helsinkiläiseen palvelutaloon asumaan 2008.[7]
Mari Teinilä on kirjoittanut elämäkerran Anna-Maija Raittila: Luottamuksen pyhiinvaeltaja (2001).
|
|
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja
Cantemus (Helsingin katolisen hiippakunnan laulukirja)[8]
Seurakunta laulaa (Suomen adventtikirkon laulukirja)[9]
| ||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||
