1. tammikuuta – Saksassa astui voimaan sterilisaatiolaki, jonka mukaan ”perinnöllisistä sairauksista kärsivät” ihmiset voitiin steriloida oikeuden päätöksellä myös vastoin heidän omaa tahtoaan. Varsinkin Saksan katolinen kirkko arvosteli lakia voimakkaasti.
1. tammikuuta − Alkoholiliike poisti myynnistä 35-prosenttisen Karhuviinan sen ehdittyä olla saatavilla vain vajaat puoli vuotta.
24. tammikuuta – Helsinkiläinen insinööri Lothar Westrén-Doll otti ensimmäisenä suomalaisena osaa Monte Carlo -ralliinChrysler-autolla. Hän sijoittui 111 perille päässeen joukossa 59:nneksi.
17. helmikuuta – Belgian kuningas Albert I sai surmansa kiipeilyonnettomuudessa pudottuaan kallion huipulta rotkoon Marche-les-Damesin vuorella Namurin lähellä.
7. huhtikuuta – NorjassaTafjordenin vuonossa tapahtuneessa maanvyörymän aiheuttamassa tsunamissa kuoli 41 ihmistä.[4]
14. huhtikuuta – Suomessa säädettiin ”kiihotuslaki”, jolla pyrittiin estämään valtiolle ja yhteiskunnalle vaarallinen kiihotus.
27. huhtikuuta – Suomessa annettiin määräys, jonka mukaan poliittiset järjestöt ja yhdistykset eivät saaneet ilman sisäministeriön lupaa käyttää tilaisuuksissaan muita kuin Suomen lippua.
25. toukokuuta – Suomessa määrättiin, etteivät valtio- tai maanpetoksesta taikka valtiopetoksen valmistelusta tuomitut saaneet asettua ehdolle eduskunta- tai kunnallisvaaleissa kuuden vuoden kuluessa rangaistuksen kärsimisestä.
3. kesäkuuta – Suomen nopein pikajuna "lentävä tamperelainen" aloitti liikennöinnin Helsingin ja Tampereen välillä. Matka-aika oli 2 tuntia 46 minuuttia, tavallinen pikajuna käytti samaan matkaan 4 tuntia ja postijuna 4 tuntia 45 minuuttia. Juna oli liikenteessä vain kesän ajan ja siinä oli viisi vaunua.[6]
7. kesäkuuta – Ocotepequen kaupunki tuhoutui hurrikaanin aiheuttamissa mutavyöryissä ja tulvissa Hondurasin pohjoisosassa, kuolleita oli noin 10 000.
14. kesäkuuta − Saksa ilmoitti lopettavansa ulkomaisten velkojensa maksamisen.
14. kesäkuuta − Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat ensimmäistä kertaa Venetsiassa jonne Hitler saapui lentokoneella pari päivää kestäneelle vierailulle. Heidän Itävaltaa koskeneet neuvottelunsa päättyivät tuloksetta sillä Mussolini ei suostunut hyväksymään Itävallan liittämistä Saksaan.
14. kesäkuuta − Neuvostoliiton Helsingin lähetystössä Bulevardin varrella tapahtui ampumavälikohtaus kun suurlähettiläs Boris Steinin puheille pyrkinyt Suomessa asunut Englannin kansalainen Herman William Brown ampui revolverilla kahta vahtimestaria. Ampuja ja vahtimestarit haavoittuivat välikohtauksessa. Attentaatin syynä olivat poliittiset seikat.[7]
24. kesäkuuta – Neljä ihmistä hukkui juhannusyönä SaimaallaJoutsenon vesillä Lammassaaren tienoilla kun kuusihenkisen seurueen soutuvene kaatui heidän ollessaan palaamassa Pellisenrannan kokkojuhlilta. Kaksi seurueesta saatiin pelastettua paikalle tulleeseen hinaajaan.[9]
25. kesäkuuta – Oy Suomen Yleisradio Ab perustettiin. Uusi yhtiö jatkoi vuonna 1926 perustetun radioyhtiön toimintaa ja sai käyttöönsä valtion omistamat radioasemat. Yhtiön nimi muutettiin vuonna 1945 Oy Yleisradio Ab:ksi.
19. elokuuta – Saksassa järjestettiin kansanäänestys Hitlerin asemasta. Presidentin ja liittokanslerin virat yhdistettiin, ja Hitleriä kutsuttiin jatkossa ”johtajaksi ja valtakunnankansleriksi”. Äänestystä oli edeltänyt voimakas propagandakampanja.
5. syyskuuta – Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) viidennet puoluepäivät avattiin Nürnbergissä. Hitler julisti kansallissosialismin tulevan hallitsemaan Saksaa ainakin tuhat vuotta.[10] Puoluepäivistä kuvattiin Leni Riefenstahlin ohjaama propagandistinen dokumenttielokuva Tahdon riemuvoitto, jonka ensi-ilta oli maaliskuussa 1935.
5. syyskuuta – Helsingin Jätkäsaaressa tuhoutui tulipalossa Länsisataman Puutavara Oy:n höyläämö ja lautavarastot sekä Tilgman Oy:n paperivarasto. Vahingot nousivat lähes miljoonaan markkaan.[11]
6. syyskuuta – Kouvolan kauppalan keskustassa tuhoutui neljä asuinrakennusta tulipalossa. Rakennuksissa sijaitsi muun muassa matkustajakoti ja maidonmyyntiosuuskunnan vastaanottolaitos.[12]
8. syyskuuta – Kuuban Havannan ja New Yorkin välillä liikennöinyt matkustajalaiva S/S Morro Castle syttyi tuleen New Jerseyn rannikon edustalla. Onnettomuudessa kuoli 137 matkustajaa ja miehistön jäsentä.
13. marraskuuta – Italian hallitus määräsi kaikki opettajat pitämään sotilas- tai puolueen univormua luokan edessä.
13. marraskuuta − Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemia, taivutetusta puusta valmistettuja huonekaluja esiteltiin suomalaisen huonekaluteollisuuden näyttelyssä Lontoossa. Artek-yhtiö perustettiin vuoden 1935 puolella markkinoimaan Aallon huonekaluja.
27. marraskuuta – Bolivian presidentti Daniel Salamanca syrjäytettiin sotilasvallankaappauksessa. Taustalla oli Bolivian kannalta huonosti sujunut Chacon sota.
4. joulukuuta – Saksalainen kapellimestari Wilhelm Furtwängler erotettiin kaikista viroistaan, koska hän oli puolustanut natsien epäsuosioon joutunutta ja maanpakoon lähtenyttä säveltäjä Paul Hindemithiä.