Friedrich Nietzsche
Nietzsche noin vuonna 1875.
Henkilötiedot
Syntynyt	15. lokakuuta 1844 Röcken, Saksi, Preussi, Saksan liitto
Kuollut	25. elokuuta 1900 (55 vuotta) Weimar, Saksi-Weimar-Eisenach, Saksan keisarikunta
Koulutus ja ura
Koulukunta	elämänfilosofia
Vaikutusalueet	etiikka, estetiikka, historianfilosofia
Tunnetut työt	Näin puhui Zarathustra, Iloinen tiede, Hyvän ja pahan tuolla puolen, Moraalin alkuperästä
Opettaja	Jacob Burckhardt ja Friedrich Ritschl
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.pacelli-edition.de/Biographie/14013
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Friedrich Wilhelm Nietzsche (15. lokakuuta 1844 Röcken, Saksi, Preussi, Pohjois-Saksan liitto – 25. elokuuta 1900 Weimar, Saksi-Weimar-Eisenach, Saksan keisarikunta) oli saksalainen filosofi, oppitaustaltaan klassillinen filologi, jonka ajatukset vaikuttivat merkittävästi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun eurooppalaiseen kulttuurielämään.^[1] Hänen kirjoissaan on tärkeä sija aforistisella ja runollisella tyylillä, mikä heijastelee hänen filosofiansa julistavaa luonnetta.^[2] Teosten monimielisyys on antanut aihetta toisistaan poikkeaviin tulkintoihin.^[3]

Nietzschellä oli voimakas vaikutus moraalifilosofiaan, sillä hän nosti pinnalle kysymyksen siitä, miksi ihmisen tulisi ylipäänsä olla moraalinen. Nietzschen tuotannossa keskeistä on myös aikalaisdiagnostinen filosofia, jossa keskitytään suuriin kulttuuris-historiallisiin kehityskaariin. Hän hyökkäsi uskontoa vastaan syyttäen sitä niin sanotusta orjamoraalista. Ihmisyyttä ja kulttuuria koskeviin teemoihin hän yhdisteli myös näkemyksiään estetiikasta. Nietzscheen on liitetty usein nihilismi, mutta hän kirjoitti yli-ihmisestä, joka pyrkii ylittämään nihilismin asettamalla uusia arvoja.

Nietzschen filosofiasta voidaan erottaa useita kausia, joiden aikoina hänen kiinnostuksen kohteensa ja lähestymistapansa vaihtelivat suuresti. Usein hän peilasi kulloisiakin teesejään antiikin filosofian ja kirjallisuuden klassikoiden kautta.^[2] Nietzschen ajattelusta on saatu mannermaisen perinteen puolella innoitusta myös ihmistieteiden tutkimusmenetelmiin. Esimerkiksi käsitteiden historiaa tutkiva genealogia sai innoituksensa hänen tuotannostaan.

Friedrich Nietzsche syntyi pappissukuun 15. lokakuuta 1844 Röckenin kaupungissa, silloisessa Preussissa. Häntä kasvattivat naiset, sillä hänen isänsä, protestanttinen pappi, kuoli pojan ollessa viisivuotias. Perhe muutti Naumburgiin, jonka lähellä sijaitsevassa Pfortan oppikoulussa Nietzsche oppi kreikkaa ja latinaa.^[3] Hän menestyi koulussa niin, että hän pääsi Bonnin yliopistoon vuonna 1864 opiskelemaan klassista kielitiedettä ja teologiaa.^lähde?

Myöhemmin hän kuitenkin jätti teologian ja keskittyi kielitieteeseen. Vuoden päästä hän vaihtoi, opettajaansa ja tukijaansa Friedrich Ritschliä seuraten, Leipzigin yliopistoon. Siellä hän kiinnostui Arthur Schopenhauerin filosofiasta. Vuonna 1868 hän tapasi säveltäjä Richard Wagnerin. Nietzsche saavutti opinnoissaan jo varhaisella iällä sellaisen tason, että pääsi professoriksi Baselin yliopistoon 24-vuotiaana. Hän hoiti virkaansa vuodesta 1869 vuoteen 1879, jolloin hän luopui yliopistonopettajan urasta psykofyysisten vaivojen pakottamana. Sen jälkeen hän omistautui lopullisesti filosofialle. Viimeiset luovat vuotensa Nietzsche vietti Sveitsissä, Italiassa ja Etelä-Ranskassa.^lähde?

Kiihkeä luomiskausi edelsi Nietzschen lopullista henkistä sortumista, mikä tapahtui Torinossa vuodenvaihteessa 1888–1889.^[4] Loppuelämänsä Nietzsche vietti Saksassa parantumattomasti sairaana sen jälkeen kun aivohalvaus oli lamauttanut hänen henkiset toimintonsa. Nietzschen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935) hoiti häntä sairauden ajan. Hän keräsi veljensä kirjallisen jäämistön ja perusti Weimarin Nietzsche-arkiston vuonna 1894.^lähde?

Tarkkaa syytä Nietzschen sairaalloisuuteen ja elokuussa 1900 tapahtuneeseen kuolemaan ei tiedetä. Yhden näkökannan mukaan hänellä on arveltu olleen kuppa, vaikka näyttöä tästä ei ole. Hän oli saattanut saada tartunnan käydessään nuorena bordellissa, tai sairaus oli periytynyt hänen isältään. On myös arveltu, että kuppa olisi ollut myös pääsyynä 3. tammikuuta 1889 Torinossa tapahtuneeseen hermoromahdukseen, joka olisi vain laukaissut sairauden viimeisen vaiheen. Nietzsche kärsi kuitenkin aiemmin psykofyysisistä vaivoista, joiden vuoksi hän jätti yliopistovirkansa. Ongelmalliset ihmissuhteet pahensivat sairautta. Vaivojen ja kuoleman perimmäiseksi syyksi on esitetty myös aivokasvainta, sillä monet Nietzschen oireista eivät sovi kuppaan.^lähde?

Nietzschen ajattelu ja tuotanto on jaettu myöhemmin erilaisiin vaiheisiin. On puhuttu romanttisesta, pessimistisestä ja taiteellisesta, sitä seuranneesta älyllisestä vaiheesta sekä viimeisestä julistavasta vaiheesta.^[3] Hänen filosofiaansa vaikuttivat myös kristinuskon vaikutuksen heikkeneminen ja nihilismi yleisenä ajattelutapana 1800-luvun loppupuoliskolla.^lähde?

Nietzsche jatkoi ennen kaikkea Immanuel Kantin ja Arthur Schopenhauerin subjektiivista idealismia. Nietzsche uskoi, että ihminen saa ympäröivästä todellisuudesta tietoa vain omien aistiensa välityksellä.^[3] Subjektiivinen idealismi johtaa Nietzschen relativismiin ja skeptisyyteen.^lähde?

Varhaiskaudellaan Nietzsche ajatteli, että elämä voidaan oikeuttaa vain esteettisenä ilmiönä, ja vastaavanlaisia ajatuksia hän pohti myöhemminkin. Innoitusta hän sai klassisten filologien mieliaiheesta eli vanhoista kreikkalaisista ja heidän kulttuuristaan.^lähde?

Tyyliltään Nietzschen filosofia on julistavaa, mutta monitulkintaista ja usein mietelauseenomaista, joskin teosten tyyli vaihtelee paljon ja niissä on keskenään hyvin erilaisia lähestymistapoja.^[5]

Nietzschen ajatuksia on usein pidetty keskenään ristiriitaisina, mutta tunnetun Nietzsche-kääntäjän Walter Kaufmanin mukaan se saattaa vain ilmentää Nietzschen ”vapaan ajattelijan” luonnetta ja pyrkimystä esittää asiat useista näkökulmista.^[6] Nietzsche ei kuitenkaan pitänyt kaikkia ajatuksia samanarvoisina, mikä ilmenee arvostelusta monia muita filosofeja kohtaan.^lähde?

Suuri merkitys Nietzschellä oli moraalifilosofina. Nietzsche tutki moraalin alkuperää ja pyrki osoittamaan, että idealistisella moraalilla ei ole yliluonnollista perustaa, vaan että nykyisin vallalla olevat moraalijärjestelmät ovat syntyneet monimutkaisen sosiaalihistoriallisen ja psykologisen prosessin tuloksena. Nietzsche väitti, että moraali on väline, jonka avulla ihmisyksilöt, ihmisryhmät tai kansat tavoittelevat miltei vaistonvaraisesti arvonantoa, henkistä tai poliittista ylemmyyttä ja vaikutusvaltaa, joskus jopa aineellista etua.^lähde?

Nietzsche väitti, että länsimainen kristillis-idealistinen moraali saattaa ihmisen ristiriitaan hänen biologisen perusolemuksensa kanssa. Nietzschen mukaan vallassa olevat moraalijärjestelmät tukahduttavat epäyksilöllisyydessään ja tiukassa näennäisrationaalisuudessaan ihmisen luovuuden.^lähde?

Nietzschen ajattelu ja tuotanto kävi läpi erilaisia vaiheita. On puhuttu esimerkiksi romanttisesta, skeptisestä, profeetallisesta ja maanisesta vaiheesta. Ensimmäiseen vaiheeseen kuului keskeisenä taiteen ongelma. Tämän vaiheen teos on esimerkiksi Tragedian synty vuodelta 1872. Vaiheeseen vaikuttivat vahvasti Schopenhauer ja Wagner ja siihen liittyi aatteena nationalismi – ymmärrettynä huolena saksalaisen kulttuurin tilasta. Nietzsche muotoili antiikin Kreikan kulttuurin pohjalta vaatimuksen, jonka mukaan elämänhalua ja tahtoa korostavan dionyysisen aineksen tulisi meidän aikanamme nousta järkeä ja sopusointua korostavan apollonisen aineksen yli.^lähde?

Toisessa vaiheessa Nietzsche kiinnostui tieteestä taiteen sijaan, mutta kirjoitti yhä useammin aforismein. Tämän vaiheen teoksia ovat esimerkiksi Inhimillistä, aivan liian inhimillistä vuodelta 1878, Aamurusko vuodelta 1881 ja Iloinen tiede vuodelta 1882. Ranskalaiset vaikutteet tulivat hänen ajattelussaan etualalle. Etenkin Iloinen tiede edustaa järkeä ja elämänmyönteisyyttä korostavaa vaihetta, minkä jälkeen Nietzschen ajattelu kävi pessimistisemmäksi.^[4]

Kolmannessa vaiheessa (Näin puhui Zarathustra 1883–1885, Moraalin alkuperästä 1887) Nietzschen tuotannossa korostui moraalin ongelma, omien oppien julistus ja laumaihmisten arvostelu. Nietzsche arvosteli jyrkästi aikakauden moraalia ja kristinuskoa vallantahdon tukahduttamisesta. Kaikki arvot on Nietzschen mukaan arvioitava uudelleen. Terve elämänasenne ilmenee herramoraalissa ja yli-ihmisessä. Vuoden 1881 jälkeen Nietzschen ajattelu kävi pessimistisemmäksi. Terveyden heikkenemisestä huolimatta Nietzsche kirjoitti runsaasti ja hänen tunnetuimmat teoksensa ovat myöhäiskaudelta.^[4]

Viimeisessä, sairastumista edeltäneessä maanisessa vaiheessa, tyypillistä Nietzschen tuotannolle oli maaninen ja itseironinenkin itsetehostus, kuten teoksissa Epäjumalten hämärä, Antikristus, Wagnerin tapaus ja Ecce Homo, jotka hän julkaisi vuonna 1888.^lähde?

Nietzsche piti nihilismiä seurauksena kristillisen uskonnon valtapyrkimyksistä: tällä, ainoalla olemassa olevalla maailmalla olisi arvoa enää vain suhteessa kuvitteelliseen tuonpuoleiseen. Kun tuonpuoleisen arvo nousi merkittävimmäksi, tulos oli nihilismi: ei-minkään arvostaminen korkeimpana arvona. Tärkein haaste nihilismille oli juuri kristinuskon heikentyminen. Nietzsche piti tilannetta uutena haasteena eurooppalaiselle kulttuurille, jonka oli ylitettävä itsensä ja päästävä eräänlaiseen pisteeseen, josta ei ole paluuta. Nietzsche kiteytti asian kuuluisaan lauseeseen ”Jumala on kuollut”. Lause kuvasi kriisiä, jonka läntinen kulttuuri kohtaisi sen perusteiden muretessa; samalla tämä kriisi kuitenkin avasi tien johonkin uuteen. Nietzsche tuomitsi darvinismin, hegeliläisyyden, kantilaisuuden sekä utilitarismin epäonnistuneina yrityksinä paikata jumalan jättämä aukko.^lähde?

Ajattelullaan Nietzsche pyrki ylittämään nihilismin. Uusien arvojen asettamisessa hän piti keskeisenä yli-ihmisen käsitettään ja oppiaan ikuisesta paluusta. Nietzsche kirjoitti, että aikaisemmin kansat asettivat arvojaan yksilön yli, mutta nyt yksilö voi asettaa arvot ja kulttuurin. Ihmismassoista ei ole arvojen asettajaksi, vaan ”lauma” tarvitsee opastajan päästäkseen nihilismistä. Tähän tehtävään viitaten Nietzschen kirjoituksissa esiintyi käsite ”suuri politiikka”.^lähde?

Nietzsche väitti, että moraalia on kahdenlaista, herramoraalia, joka nousee aktiivisesti ”jalosta ihmisestä” ja orjamoraalia, joka liittyy vasteenomaisena ”heikkoon ihmiseen”. Eri moraalit eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kokonaan toisia arvotusjärjestelmiä: herramoraali arvottaa teot asteikolla hyvä–huono, kun taas orjamoraali arvottaa ne asteikolla hyvä–paha^[7]. Herra- ja orjamoraali eivät Nietzschellä ole mihinkään yhteiskuntaluokkaan sidottuja määreitä, vaan käsitteet viittaavat ”herramaiseen” ja ”orjamaiseen” suhtautumiseen suhteessa moraaliin. Näin ollen orja voi olla moraaliltaan ”herra”.^[8]

Pääartikkeli: Friedrich Nietzschen uskontokritiikki

Nietzsche hyökkäsi voimakkaasti kristinuskoa vastaan väittäen sen ”uudelleenarvioineen” luonnolliset, terveet arvot ja vääristäneen Jeesuksen elämän. Hän meni arvostelussaan pitemmälle kuin valistusajan agnostikko- ja ateistiajattelijat, jotka pitivät kristinuskoa vain virheellisenä. Nietzsche näki kristinuskon varhaisvaiheen historiassa yhä pahemmin vääristyvän kuvan Jeesuksesta. Hän syytti varhaiskristittyjä Jeesuksen martyroimisesta, ja piti apostoleita pelkurimaisina, rahvaanomaisina ja katkerina. Nietzschen kirjoittama lause ”Viimeinen kristitty kuoli ristillä” viittaa siihen, että hänen mielestään kristinusko oli oleellisesti Paavalin luomus. Nietzschen lähtökohtana oli, että kristinusko liittyy dionyysisen elämänvoiman vastaiseen kehityslinjaan, jota edustavat alkuvaiheessaan Sokrates ja Platon.^[4]

Nietzsche kritisoi nykyihmisen ajatusta, että ”luonnollisen kehityksen” ajatustapa syrjäyttäisi Jumalan niin, että ihminen itse voisi olla Jumalan asemassa. Aluksi hän itsekin toivoi löytävänsä puhtaasta tieteestä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Myöhemmin tiede alkoi näyttää pelkältä luurangolta. Hän ”poistui oppineiden talosta” ja paukautti oven perässään kiinni. Hän alkaa pitää naurettavana, että filosofit yrittävät löytää elämälle sellaisia arvoja, jotka olisivat arvokkaampia kuin reaalisen maailman arvot.^[9]

Nietzscheä kiehtoi Schopenhauerin ajatus, jonka mukaan jokainen ihminen, joka varauksetta hyväksyy elämän, hyväksyy samalla sen, että hänen elämänsä toistuu sellaisenaan loputtomasti. Nietzsche itse piti tätä ikuisen paluun ajatusta ”kauhistuttavana ja halvaannuttavana”, mikäli se ymmärretään kosmologisena totuutena. Mutta Nietzsche ei yleensä käsitellyt ikuisen paluun ajatusta totuutena kaikkeudesta, vaan ajatusleikkinä joka lopullisesti paljastaa elämän hyväksymisen. Nietzschen mukaan ”Amor Fatin” (kohtalonrakkauden) omaksunut ei ainoastaan hyväksy, vaan toivoo kaiken kokemansa tuskan, ilon, häpeän ja kunnian uusiutuvan loputtomiin.^lähde?

Koska Nietzsche näki lennokkaan metafysiikan aikakauden ja objektiivisten totuuksien ajan olevan takanapäin, oli luontevaa ajatella, että ihmisten mielenkiinto keskittyisi nyt enemmän suoraan havaittavaan todellisuuteen, jossa he elävät. Yksilölle ikuisen paluun käsite on eräänlainen koe, jossa hän voi kysyä itseltään, voinko sanoa kaikelle elämälleni ”kyllä”. Ikuinen paluu on siis pessimismin vastainen käsite – jos siis elämälleen vastaa ”kyllä”. Ikuisen paluun käsite myös korostaa sitä, että kaikki yksilön valinnat ovat merkityksellisiä.^lähde?

Nietzschen yli-ihminen (Übermensch) on ihanne, jossa henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka nykyinen kasvatusperinne ja arvomaailma tukahduttavat. Yli-ihminen oli ehkäpä Nietzschen filosofian eniten kiinnostusta herättäneitä käsitteitä. Kuitenkin kyseinen käsite on vain pienessä osassa Nietzschen koko filosofisessa tuotannossa ja esiintyykin suuremmassa määrin vain hänen julkaisematta jääneissä muistiinpanoissaan. Yli-ihmisellä ei ole enää tarvetta uskoa varmoihin perusteisiin vaan hän pystyy ”tanssimaan” ohuilla langoilla (Näin puhui Zarathustra). Yli-ihminen pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa. Näin nihilismi voidaan ylittää.^lähde?

Varsinkin myöhemmässä ajattelussaan hän vaati, että nykyihmisen on uhrattava oma moraalinsa ja onnensa luodakseen edellytykset paremman ja kehityskykyisemmän henkisen ihmistyypin synnylle.^lähde?

”Tahto valtaan” on Nietzschen filosofisen ajattelun perusperiaate. Hän kuvasi sen aktiivisena tapahtumasarjana, jossa mikä tahansa asia, mukaan lukien ihminen, suuntaa ja pyrkii laajentamaan omaa luovaa energiaansa. Hän uskoi sen olevan kaikkeuden tärkein perusvoima, voima kaikkien luonnonilmiöiden takana ja voima, johon kaikki muut voimat voidaan palauttaa.^lähde?

Luonnollisinta ja yksinkertaisinta on ymmärtää vallantahtoa elävissä eliöissä. Nietzschen mukaan vallantahto on ihmiselle ominaisempaa kuin pelkkä hengissäsäilymisvaisto. Yksilö haluaa ennen kaikkea toteuttaa itseään, ja hengissä säilyminen on vallantahdon seurausta pikemminkin kuin sen syy.^lähde?

Nietzschen esitystapa on aforistinen, metaforinen, usein provosoiva ja hyökkäävä. Hänen esitystapansa on antanut virikkeitä hyvin ristiriitaisiin tulkintoihin. Tätä esitystapaa on nimitetty moniääniseksi, sillä Nietzsche antaa tuotannossaan erilaisten näkemysten riidellä ja käydä keskustelua.^[2]

Nietzschen filosofinen ajattelu on usein juuri yli-ihmisen käsitteen takia yhdistetty natsismiin, vaikka hän itse tunsi nationalismin täysin vieraaksi ja hänen luomansa yli-ihmisen käsitekin poikkesi täysin natsien ihanteesta – yli-ihminen oli hänelle ihanne, eikä suinkaan kukaan yksittäinen elävä ihminen. Hänen aluksi ihailemansa ystävä Richard Wagner sen sijaan oli antisemitisti. Myöhemmin Nietzsche arvosteli ja halveksui kirjoituksissaan vahvasti Wagneria (joskin myönsi yhä pitävänsä tämän teoksista, etenkin Tristan ja Isoldesta). Yhtenä kiistan syynä oli, että Wagner hyödynsi kristillistä myyttiä viimeisessä oopperassaan Parsifalissa.^lähde?

Nietzsche halveksi saksalaista kulttuuria, vaikka hänet myöhemmin yritettiinkin monesti esittää sen puolestapuhujana. Nykyaikainen Saksa ilmensi Nietzschen mukaan laumasieluisuutta täydellisimmillään. Nietzsche kirjoitti Ecce Homo -teoksessaan: ”Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin.”^lähde?

Nietzschen sisar Elisabeth oli vankkumaton antisemitisti ja kansallissosialisti, ja juuri hänen vaikutuksestaan natsit omivat paljon käsitteitään Nietzschen tuotannosta. Nietzschen nimiin pannut antisemitistiset kommentit ovat pitkälti peräisin Elisabethilta, joka toimi Friedrichin ollessa jo toivottoman mielisairas tämän kirjallisena asianomistajana.^lähde?

Filosofi Esa Saarinen luonnehtii filosofian historiassaan aihetta seuraavasti: ”Väärinymmärretympää ajattelijaa ei filosofian ylimmistä korkeuksista tapaa – – Nietzschen legendan varjo on vieläkin natsismin kahleissa.”^[10] Saarisen mielestä Nietzsche on ”häikäilemätön mies, kenties röyhkein filosofian historiassa”, ja tämän vuoksi Nietzscheä on helppo vääristellä.^[11]

• Aus meinem Leben (1858)
• Über Musik (1858)
• Napoleon III als Praesident (1862)
• Fatum und Geschichte (1862)
• Willensfreiheit und Fatum (1862)
• Kann der Neidische je wahrhaft glücklich sein? (1863)
• Über Stimmungen (1864)
• Mein Leben (1864)
• Homer und die klassische Philologie (1868, suom. Homeros ja klassinen filologia teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)
• Über die Zukunft unserer Bildungsanstalten (1872)
• Fünf Vorreden zu fünf ungeschriebenen Büchern (1872)

1. Über das Pathos der Wahrheit
2. Gedanken über die Zukunft unserer Bildungsanstalten
3. Der griechische Staat (suom. Kreikkalainen valtio teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)
4. Das Verhältnis der Schopenhauerischen Philosophie zu einer deutschen Cultur
5. Homers Wettkampf (suom. Homeroksen kilpailu teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)

• Die Geburt der Tragödie (1872, suom. Tragedian synty)
• Über Wahrheit und Lüge im außermoralischen Sinn (1872)
• Die Philosophie im tragischen Zeitalter der Griechen (1873, suom. Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)
• Unzeitgemässe Betrachtungen

1. David Strauss: der Bekenner und der Schriftsteller (1873, suom. David Strauss uskontunnustajana ja kirjailijana)
2. Vom Nutzen und Nachtheil der Historie für das Leben (1874, suom. Historian hyödystä ja haitasta elämälle)
3. Schopenhauer als Erzieher (1874, suom. Schopenhauer kasvattajana)
4. Richard Wagner in Bayreuth (1876, suom. Richard Wagner Bayreuthissa)

• Menschliches, Allzumenschliches (1878–1880)
• Morgenröte (1881, suom. Aamurusko)
• Die fröhliche Wissenschaft (1882, 1887, suom. Iloinen tiede)
• Also sprach Zarathustra (1883–1885, suom. Näin puhui Zarathustra)
• Jenseits von Gut und Böse (1886, suom. Hyvän ja pahan tuolla puolen)
• Zur Genealogie der Moral (1887, suom. Moraalin alkuperästä)
• Der Fall Wagner (1888, suom. yhteisniteessä Wagnerin tapaus & Nietzsche contra Wagner)
• Götzen-Dämmerung (1888, suom. Epäjumalten hämärä)
• Der Antichrist (1888, suom. Antikristus)
• Ecce Homo, 1888, suom. Ecce homo)
• Nietzsche contra Wagner (1888, suom. yhteisniteessä Wagnerin tapaus & Nietzsche contra Wagner)

• Idyllen aus Messina (kirjoitettu 1882)
• Dionysos-Dithyramben (kirjoitettu 1888, julkaistu 1892, suom. Dionysos-dityrambit)

• Manfred-Meditation (1872)
• Hymnus an die Freundschaft (1874)
• Gebet an das Leben, NWV 41 (1882)
• Hymnus an das Leben (1887)

• Kirjoituksia kreikkalaisista. Kirjoitukset vuosilta 1869–1872. Sisältää kirjoitukset: Homeroksen kilpailu; Kreikkalainen valtio; Kreikkalainen nainen; Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella; Homeros ja klassinen filologia. Suomentanut Pekka Seppänen. Helsinki: Summa, 2006. ISBN 952-5418-18-9.
• Tragedian synty. (Die Geburt der Tragödie, 1872.) Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2007. ISBN 978-952-5503-26-5.
• David Strauss uskontunnustajana ja kirjailijana. (David Strauss der Bekenner und der Schriftsteller, 1873.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2021. ISBN 978-952-803-501-5.
• Historian hyödystä ja haitasta elämälle. (Vom Nutzen und Nachteil der Historie für das Leben, 1874.) Suomentanut Anssi Halmesvirta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö JULPU, 1999. ISBN 951-39-0472-5.
• Historian hyödystä ja haitasta elämälle. (Vom Nutzen und Nachtheil der Historie für das Leben, 1874.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2020. ISBN 978-952-802-255-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
• Schopenhauer kasvattajana. (Schopenhauer als Erzieher, 1874.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2019. ISBN 978-952-3186-56-9.
• Richard Wagner Bayreuthissa. (Richard Wagner in Bayreuth, 1876.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2020. ISBN 978-952-804-249-5.
• Traagisen ajattelun synty. (Suomentanut Kimmo Jylhämö) Niin & näin, 1994, nro 3. Artikkelin verkkoversio (PDF).
• Sokrateen ongelma. (Suomentanut Mika Saranpää) Niin & näin, 1994, nro 3. Artikkelin verkkoversio (PDF).
• Totuudesta ja valheesta moraalin ulkopuolisessa mielessä. (Teoksesta Unzeitgemässe Betrachtung, 1876. Suomentaneet Anna-Maria Mäntynen ja Henrik Rydenfelt) Niin & näin, 2004, nro 4. Artikkelin verkkoversio (PDF).
• Aamurusko. (Morgenröte. Gedanken über die moralischen Vorurteile, 1881.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2017. ISBN 978-951-568-388-5.
• Iloinen tiede. (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1963.
• Näin puhui Zarathustra. Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra. Ein Buch für alle und keinen, 1883–1885.) Suom. J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1961.
• Näin puhui Zarathustra. Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra. Ein Buch für alle und keinen, 1883–1885.) Suomentanut Jari Tammi. Helsinki: Pikku-idis, 2008. ISBN 978-952-9589-38-8.
• Hyvän ja pahan tuolla puolen, Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös. (Jenseits von Gut und Böse, 1886.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1966.
• Moraalin alkuperästä. Pamfletti. (Zur Genealogie der Moral. Eine Streitschrift, 1887.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1969.
• Epäjumalten hämärä, eli, Miten vasaralla filosofoidaan. (Götzen-Dämmerung, 1888.) Suomentanut Markku Saarinen. Helsinki: Unio mystica, 1995. ISBN 952-9586-35-3.
• Antikristus. (Der Antichrist. Fluch auf das Christenthum, kirjoitettu 1888, julkaistu 1895.) Suomentanut Aarni Kouta. Täydennetty näköispainos (Vihtori Kosonen, 1908). Helsinki: Esoterica Publishing, 1991. ISBN 952-9586-01-9.
• Ecce homo. Kuinka tulee siksi mitä on. (Ecce homo. Wie man wird, was man ist, 1888, julkaistu 1908.) Suomentanut Antti Kuparinen. Helsinki: Summa, 2002. ISBN 952-5418-02-2.
• Ecce homo. Kuinka tulee siksi mitä on. (Ecce homo. Wie man wird, was man ist, 1888, julkaistu 1908.) Suomentanut Tuikku Ljungberg. Helsinki: Unio mystica, 2002. ISBN 952-9586-83-3.
• Wagnerin tapaus & Nietzsche contra Wagner. (Der Fall Wagner. Ein Musikanten-Problem, 1888; Nietzsche contra Wagner. Aktenstücke eines Psychologen, 1889.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2018. ISBN 978-952-80-0081-5.
• Dionysos. Valikoima runoja. (Dionysos-Dithyramben, 1889, valikoima alkuteoksesta.) Suomentanut Aarni Kouta. Näköispainos. Alkuteos: Otava, 1909. Helsinki: Lasipalatsi, 2000. ISBN 951-9351-35-3.
• Dionysos-dityrambit & Hulluuskirjeet. (Dionysos-Dithyramben, 1891.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2018. ISBN 978-952-80-0506-3.
• Kaksi postikorttia. (Naumburgissa 1879. Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori) Niin & näin, 2011, nro 2. Artikkelin verkkoversio (PDF).

• Colli, Giorgio: Nietzschen jälkeen. Miten tullaan filosofiksi. (Dopo Nietzsche, 1996.) Suomentanut Antti Kajas. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2008. ISBN 978-952-5503-33-3.
• Deleuze, Gilles: Nietzsche ja filosofia. (Nietzsche et la philosophie, 1962.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Helsinki: Summa, 2005. ISBN 952-5418-06-5.
• Hayman, Ronald: Nietzsche. Nietzschen äänet. (Nietzsche. Nietzsche’s voices, 1997.) Suomennos: Hannu Sivenius. Suuret filosofit 14. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-161-75-X. Myös teoksessa Monk, Ray & Raphael, Frederick (toim.): Suuret filosofit. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18685-X.
• Heikkinen, Aappo: Friedrich Nietzsche. Hänen persoonallisuutensa, ajatusmaailmansa kehityshistoria, elämänkäsityksensä sekä sen arvostelu. Väitöskirja. Turku: Turun yliopiston julkaisuja Sarja B, Humaniora 18, 1933.
• Kinnunen, Aarne: F. Nietzsche. Helsinki: Kirjayhtymä, 1960.
• Kunnas, Tarmo: Nietzsche – Zarathustran varjo. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-06129-1.
• Kunnas, Tarmo: Nietzsche ajattelijana. Aamuruskosta epäjumalten hämärään. Helsinki: Basam Books, 2022. ISBN 978-952-379-309-5.
• Laari, Jukka (toim.): Nietzschen hämärä. Pieni kirja Nietzschestä ja filosofiasta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. ISBN 951-39-0923-9.
• Macintyre, Ben: Herrakansa viidakossa. Elisabeth Nietzschen elämäkerta. (Forgotten Fatherland. The Search for Elisabeth Nietzsche, 1992.) Suomentaneet Jelena Vallenius ja Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Nemo, 2002. ISBN 952-5180-44-1.
• Prideaux, Sue: En ole ihminen, olen dynamiittia. Friedrich Nietzschen elämä. (I Am Dynamite! A Life of Nietzsche, 2018.) Suomentanut Saku-Petteri Urpo. Turku: Sammakko, 2023. ISBN 978-952-483-424-7.
• Rahkola, Juuso: Tiedon alkuperästä. Jyväskylä: Kampus kustannus, 2004. ISBN 951-9113-72-X.
• Riihimäki, Aapo: Nietzschen arvoitus. Mitä Nietzsche todella tarkoitti? Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2009. ISBN 978-952-492-228-9.
• Salomaa, J. E.: Friedrich Nietzsche. Alkuteksti julkaistu teoksessa Nykyajan filosofeja, 1924. Jyväskylä: Kampus kustannus, 1998. ISBN 951-9113-61-4.
• Šestov, Lev: Dostojevski ja Nietzsche. Tragedian filosofia. (Dostojevskij i Nitše (Filosofiâ tragedii), 1903.) Suomentanut Mari Miettinen. Joensuu: Ilias, 2009. ISBN 978-952-5679-39-7.

Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:

Friedrich Nietzsche

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Friedrich Nietzsche.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Friedrich Nietzsche.

• Vapaasti ladattavia Friedrich Wilhelm Nietzschen e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta.
• Rahkola, Juuso: Friedrich Nietzsche Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
• Wicks, Robert: Friedrich Nietzsche The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Arthur Schopenhauer ja Friedrich Nietzsche. Ylen Elävä arkisto.
• Niemi-Pynttäri, Risto: Dionysos tapahtumisen jumalana. Niin & näin 3/1994. (PDF)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Argentiina Katalonia Saksa Italia Israel Suomi (KANTO) Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia Kreikka Korea Romania Kroatia Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Tieteilijät CiNii zbMATH Taiteenala MusicBrainz RKD Artists ULAN Henkilöt BMLO Deutsche Biographie Trove Muut Europeana Dictionnaire historique de la Suisse RISM SNAC IdRef